Vielä on tätä vuotta jäljellä

Vuoden vaihtumiseen on vielä  kuutisen tuntia. Viime vuonna näihin aikoihin keräilin voimia koulutyöhön kevään loppurutistusta varten. Nyt ovat tunnelmat erilaiset: kepeät ja suorastaan hilpeät. Rivitalomme kuutosasunnon pikkupoika kävi äsken pimpauttamassa ovikelloa ja ojensi hämmästyneelle miehelleni kaksi komeaa amaryllistä. Olipa viehättävää; ilmeisesti kaikki talon paikalla olevat asukkaat saivat kukkia.

Joulu meni mukavasti oman perheen kesken. Söimme ihan perinteisen suomalaisen jouluaterian kinkkuineen, laatikoineen ja rosolleineen. Kyllä ne aina maistuvat, kerran vuodessa. Ja sitten pelattiin traditionaalisesti lautapelejä. Olin hankkinut kaksi uutta peliä. Toinen oli onnistunut ja ratkiriemukas (Entä jos olisit?), toisen ohjeet taas olivat niin kummalliset, sekavat ja pikkutarkat, ettei niistä ottanut selvää eli pelaamatta jäi.

Lauantaina kävimme Stockalla pitsalla ja sen jälkeen Maximissa katsomassa Mike Leighin elokuvan Mr. Turner. Elokuva oli hidastempoinen mutta visuaalisesti kaunis. Taidemaalari oli hieman groteski ja öykkärimäinen hahmo. Valon maalarina hän oli tietysti vailla vertaansa. Istuimme teatterisalissa 1, joka aiotaan kuulemma hävittää hotellin tieltä. Se on sääli, sillä Maxim on yksi harvoja perinteisiä elokuvateattereita, joita Helsingissä enää on jäljellä.

Olen saanut dekkariani kirjoitetuksi noin puoleen väliin. Eilen innostuin kirjoittamaan yöllä, joten nukkumisesta sen jälkeen ei tahtonut tulla mitään. Tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä olen kirjoittamisjälkeeni hyvinkin tyytyväinen ja sitä mieltä, että hyvä, ellei loistava, tulee. Välillä sitä sitten rypee alhossa ja ajattelee, että näinköhän tämä jää kesken. Mutta olen päättänyt saada sen valmiiksi. Eli tässä tulikin jo yksi uudenvuodenlupaus tehdyksi!

"Aalloilla on kiire rantaan
 kiville kuiskimaan
 pilvillä on kiire
 vuorten syliin
 päänsä painamaan
 lokilla kiire kallionkoloon
 toisen linnun luo
 vaan minulla, minulla
 ei enää minnekään."

Anja Snellman (Laulu)

All kinds of everything

Viime viikolla olin Katajanokalla Elokuvasäätiön elokuvateatterissa katsomassa Kätilö-elokuvan raakaversiota, osana testiyleisöä. Olen lukenut Katja Ketun kirjan, johon elokuva perustuu, ja pidin kovasti tuosta verevästi ja aistimusvoimaisesti kirjoitetusta teoksesta. Sodan julmuuksien ja veristen tapahtumien keskeltä nousee hyljeksityn suomalaisnaisen ja saksalaisen SS-upseerin kaikki esteet ruhjova rakkaustarina. Nainen, Johanneksen Villisilmäksi kutsuma, kiroaa rakkautta, jolle ei mitään mahtanut. Sillä rakkaus on niin väkevä voima, että se voitti piikkilangat, joukkohaudat, vankileirit, raiskaukset, tappamisen ja kuoleman. Hienosti oli elokuva tavoittanut kirjan tunnelman ja hengen.

Maanantaina  näin Anna-lehden järjestämässä ennakkonäytöksessä Pride-leffan, joka oli myös koskettava ja todellisuuteen perustuva. Walesilaisten kaivosmiesten asettuminen elokuvan lopussa tukemaan homoja ja lesboja oli värikkäiden tapahtumien huipentuma ja nostatti kyyneleet silmiin.

Perheemme joulukonsertti oli tänä vuonna Fibon eli Suomalaisen barokkiorkesterin konsertti Ritarihuoneella. Ohjelmassa olivat Corellin Joulukonsertto ja Bonin joulukantaatti, jossa lauloi kaksi miessopraanoa. Kirkasta, kaunista ja jouluista musiikkia.

Aivan uuteen teatteriin tutustuin tiistai-iltana, kun olin teatteri Reippaan Irman esityksessä nimeltä Ilo Galleria Forum Boxissa Ruoholahdessa.  Iloa käsiteltiin absurdisti, mielikuvituksellisesti ja tunteisiin vetoavasti myös surun ja masennuksen näkökulmasta. Nuorekasta ja vauhdikasta teatteria.

Juhlittukin on. Äitimme 90-vuotissynttärit onnistuivat hienosti ja kiva oli nähdä sisariakin pitkästä aikaa. Tapasin eilen Helsingissä myös Ailan ja Leenan, jotka ovat entisiä työtovereita koulusta.  Lounastimme Savotassa ja kaffet nautittiin Akateemisen Aalto-kahvilassa.

Nyt on aika rauhoittua valmistelemaan joulua. Silli on jo maustumassa ja kinkku hankittu. Joulukuusi on koristeltu ja amaryllis avautunut.


"Aika on tuuli
 päivät kahisevat pois
 viistot puut merkkejä tiellä.

Yömme pimeimmillään
 maa, meri ja taivas jäässä:
 Sana syntyy talveen
 jumalainen joulu.

 Hiljaisissa äänissä
 valkeus kirkkaimmillaan:
 kaikilla teillä soivat kellot."

Tyyne Saastamoinen

Uneen aika vaipuu

Olin viime perjantaina katsomassa Kaapelitehtaalla Hurjaruuthin  Talvisirkusta Uni. Unen irrationaalinen logiikka oli teemana yltäkylläisessä ja visuaalisesti kauniissa ja kiehtovassa esityksessä. Pyjamiin pukeutuneet sirkuslaiset esittivät taitavia ja runollisia temppuja, joista nauttivat sekä lapset että me lapsenmieliset näin joulun alla. Pistäydyimme myös Ornamon design-myyjäisissä, joissa oli niin paljon kaunista ja tyylikästä tavaraa myytävänä, että olisin halunnut ostaa kaikki. Onneksi oli mies estäjänä. Kyllä on Suomessa taitavia muotoilijoita ja taiteilijoita.

Olen kirjoittanut vähän yli 70 sivua dekkariini. Nyt on tuumaustauko menossa eli työn alla on uusien käänteiden miettiminen tarinaan. Aikamoista puuhaa tuo kirjoittaminen. Ihailuni kirjailijoita kohtaan on kasvanut entisestään. Olen myös kirjoittanut pienen puheen äidilleni, jonka yhdeksänkymppisiä juhlitaan ensi sunnuntaina.  Todella kunnioitettavan korkeaan ikään on äitikultamme päässyt.

Olen lukenut viime aikoina kaiken maailman kirjoitusoppaita, ihan mielenkiinnosta, ja kyllähän mieleenkin jää yhtä sun toista.

Eräässä kirjassa listattiin kirjallisuuden tärkeimmät motiivit (aiheet):

-aisankannattaja
-amatsoni
-Arkadia
-aviouskollisuus
-ennustus
-erakko
-huijari
-hölmöläinen
-ihmisvihaaja
-insesti
-isän etsiminen
-jumalantuomio
-kaksintaistelu
-kaksoisolento
-kapina
-kerjäläinen
-kotiinpaluu
-kullanhimo
-marttyyri
-naisenryöstö
-paholaispakti (= sopimus paholaisen kanssa)
-peluri
-poikkeavuus
-manalassakäynti
-miehuuskoe
-saarelaisuus
-syrjähyppy
-veijari
-verikosto
-ystävyydenosoitus

Ja dekkarin kirjoittajia ohjeistettiin otsikolla Näille poliisi nauraa:

-yksityisetsivän kotietsintä
-ympärivuorokautinen poliisi
-rikoskomisario kenttätöissä
-kotikuulustelu
-poliisi, joka hakee epäillyn yksin keskellä yötä
-karkailevat konnat

Teekupponen on  edelleen  hyvä kirjoittamisen seuralainen.

"Kun on kylmä, tee lämmittää.
 Jos on kuuma, tee viilentää.
 Kun olet alakuloinen, tee piristää,
 ja kun olet kiihtynyt,
 se rauhoittaa."    Gladstone, brittiläinen pääministeri

Aika on loputonta keijujen tanssia

Olin katsomassa kaupunginteatterin Elsa-studiossa Helsinki Dance Companyn tanssisatua Keijukaisneuvos Koo.  Keijukaisneuvos Koo oli kirjoittanut kirjan viikonpäiväkeijuista ja ajan olemuksesta, joka hänen mukaansa on loputonta keijujen tanssia.  Hurmaavia olivat kaikki keijut, samoin kuin satumetsä, mielikuvitukselliset asut ja valoilla leikittely.  Yleisön lapset olivat innoissaan, ja aikuisten silmä välillä kostui, sillä esityksessä oli oma filosofinen sanomansa myös aikuisille.

Maanantaikeijun oli vaikea saada itseään liikkeelle, mutta lopulta se onnistui.  Tiistaikeiju löysi itsensä joka tiistai uudelleen, mutta sen oli välillä vaikea vastata sisältään nouseviin odotuksiin ja vaatimuksiin.  Keskiviikkokeiju oli muiden keijujen puristuksessa, mutta luovana se pystyi rikkomaan rajojaan.  Torstaifauni lempeänä rakastui helposti, mutta tarpeellinen annos kiukkua piti sen aisoissa.  Perjantai oli viehkeä, rakastettava ja taiteellinen, mutta auttamattoman lyhytmuistinen.  Lauantaikeiju tunki itsensä joka väliin esitystä, sillä se halusi, että olisi aina lauantai.  Lauantaina se halusi kuitenkin levätä.  Keijukaisneuvos Koon suosikki oli sunnuntai, joka osasi lentää ja nauttia elämästä.

Lopussa kaikki viikonpäiväkeijut tanssivat yhdessä, ja keijukaisneuvos Koo muistutti, että kaikki viikonpäivät ovat tarpeellisia, sillä jossakin vaiheessa elämää huomaa, että jokainen päivä on arvokas.

Tämän syksyn joogat on joogattu ja luovan kirjoittamisen kurssin viimeinen ilta oli eilen.  Kun katsoo ulos, on pimeää.   Mutta valoa kohtihan tässä suunnistetaan koko ajan.

Yö ei luokses jää,
se aina ohi käy,
miljoonin tähdin vaikka
sen taivaalle kiinnittää.
Sen vaikka tuulella sitoisi,
kuun soljella kiinnittäisi,
yö ei luokses jäisi.
Kuin suru se häviää,
et kahlitse sävelmää.

Eleanor Farjeon

Valopilkkuja

Olin eilen Kansallisoopperassa katsomassa Lumikuningatar-balettia.  Tiesin jo etukäteen, että ihastuisin, mutta baletti oli vielä hurmaavampi kuin osasin odottaa.  Lumikuningatar ja Pieni merenneito ovat aina olleet suosikkejani Andersenin saduista, ja nyt tarina  esitettiin lumoavasti  tanssin keinoin Tuomas Kantelisen säveltämän musiikin pohjalta.  Satumainen lavastus, valot ja tanssijoiden asut täydensivät elämyksen.  Alkuperäisestä sadusta poikkeava loppu  yllätti ja jäi lasisirun tavoin  kaihertamaan.  Se kumarsi mielestäni aivan toisen tyylilajin,  kauhun, suuntaan ja jätti lopun avoimeksi.  Mutta ehkä nykyajan kulttuurinkuluttaja tarvitsee tällaisia kicksejä, jottei kyllästyisi.

Lauantaina tapasin Hannen ja Marjiksen, kaksi kouluaikaista ystävääni, Helsingissä Strindbergillä.  Vaaleanpunainen samppanja "virtasi" heidän kuusikymppistensä kunniaksi.  Olemme tunteneet toisemme yli 50 vuotta, joten perspektiiviä riittää.  Lupasin, että he pääsevät dekkariini päähenkilön ystävinä, Helmi- ja Vilma-nimisinä. :D

Marraskuisen harmaita päiviä on piristänyt minulle aivan uusi muusikko, Aino Venna, jonka levyt lainasin kirjastosta.  Hän laulaa sekä englanniksi että ranskaksi ja on sanoittanut ja säveltänyt suurimman osan lauluista itse.  Hänen matala, hieman käheähkö äänensä synnyttää mielleyhtymiä, jotka vievät menneen maailman savuisiin yökerhoihin.  Olen kuunnellut innostuneena myös Irina Björklundin ranskankielistä laulua hänen kahdelta levyltään.  Molemmat ovat jotenkin modernilla tavalla positiivisesti  vanhanaikaisia, minun makuuni.

Dekkarini etenee, pikkuhiljaa, vähin äänin.  Olen paraikaa lukemassa Robert Louis Stevensonin Kirjoittamisen taitoa. Tässä muutama lainaus kirjasta:

"Tyyli on täydellinen vasta kun lause saavuttaa mahdollisimman elegantin ja latautuneen merkityksen ilman, että sitä pakotetaan esiin, tai jos pakotetaan, niin se tehdään siksi, että saavutettaisiin riittävän aistikas ja väkevä ilmaisu."

"Kun suunnitellaan mitä tahansa taideteosta, on aluksi syytä maistella sen aihetta pitkään ja varmistaa, että pitää sen mausta, ettei tule valmistaneeksi nidettä, joka maistuu samalta alusta loppuun asti."

"Sivistystämme palvelevat aina parhaiten sellaiset runot ja romaanit, joiden kautta voimme hengittää ajattelun suurenmoista ilmaa ja joissa kohtaamme hyviä ja hurskaita hahmoja."

"Realistia vaanii alati se vaara, että hän uhraa kokonaisuuden kauneuden ja merkityksen hetkelliselle nokkeluudelle tai sitten kärventää kaikki lukijansa faktojen leimunnalla pyrkiessään saamaan aikaan kokonaisuuden."

Täytyypä yrittää pitää mielessä nämä 1800-luvulta peräisin olevat ohjeet, kun kirjoittaa.

Ihanan harmaata

On ollut jo pitkään tyyntä ja harmaata.  Eli ihan mukavaa marraskuun säätä siis.  Olen päässyt vauhtiin dekkarin kirjoittamisessa.  Ateljeekriitikkona toimii mieheni.  Testaan hänellä, jaksaako tarinaa lukea, onko siinä päättömyyksiä tai epäjohdonmukaisuuksia tai onko juoni liian koukeroinen.  Mies on pääsääntöisesti pitänyt lukemastaan mutta arvelee, että hahmottaa kokonaisuuden paremmin vasta, kun saa lukea koko tarinan.  Niinhän se on.  Vasta noin 30 sivua valmiina, joten vielä ehtii tapahtua.

Kirjoittamiseni ovat mukavasti  katkaisseet  erityyppiset menot (eikös se niin mennyt, että eläkeläisellä on aina kiire :D).  Sunnuntaina olimme Helsingissä poikiemme kanssa, ensin brunssilla Stockan kahdeksannessa, sitten leffassa.  Tennispalatsin salissa 1 katsoimme (ja jännitimme, ainakin minä) leffan nimeltä Interstellar, joka on dystopiatarina.  Alituiset tuulet ja kuivuus tekevät ilman vaikeaksi hengittää, ja  ihmiset kuolevat  hitaasti tukehtumalla. Lisäksi uhkaa ruuan loppuminen, koska vilja homehtuu. On siis etsittävä uusi asuinpaikka joltain muuta planeetalta.  Ja pääosa leffasta tapahtuukin sitten maapallon ulkopuolella, tähtien välissä.  Ajatuksia herättävä elokuva.

Einsteinin rikos Helsingin kaupunginteatterissa oli niin ikään pohtimaan herättelevä.  Santeri Kinnunen pörröpäisenä Einsteinina oli yllättävän taidokas, ja tätä kahden miehen (kulkurin ja Einsteinin) keskustelunäytelmää seurasi kiinnostuneena.  Näytelmän kolmas henkilö, FBI:n agentti, jäi pelkäksi karikatyyriksi, niin kuin tarkoitus varmaan oli.

Musiikkitalossakin on käyty, kahdessa aivan erilaisessa konsertissa.  Ensimmäinen oli UMO:n ja  Sibelius-Akatemian jazz-konsertti, jossa oli kuultavana aivan uudentyyppistä, sävellyskilpailun satona syntynyttä musiikkia, esimerkiksi Sampo Kasurisen Suklaasinfonia, Visa Mertasen Balkan Express, Teemu Takasen Here Waiting For You ja Ville Vannemaan Happy Walk.  Ja Helsingin kaupunginorkesteri puolestaan soitti Anton Brucknerin kuudennen sinfonian, jota ei kuule kovin usein: pateettisen mahtavaa ja korvia hivelevää romantiikan ajan musiikkia.

Musiikkia oli myös kirjoittamiskurssilla viime maanantaina eli kirjoitimme musiikin pohjalta.  Vaikka musiikkinäytteet olivat kaikille samat, sen tuloksena syntyi aivan erilaisia ja toisistaan poikkeavia tekstejä.  Niitä sitten luimme toisillemme ääneen.  Ihanaa.

Olen pohtinut paljon myös kirjoittamista.  Christopher Brokerin mukaan kaikki menestysteokset perustuvat seitsemän perustarinan muunnokseen, jotka ovat

-pahan voittaminen
-köyhyydestä rikkaaksi
-totuuden etsiminen
-matkalle lähtö ja paluu
-komedia
-tragedia
-uudelleensyntyminen

Nämä ovat niin yleisiä teemoja, että varmaan maailman kaikista kirjoista voi ne löytää.

Hesarista puolestaan olen joskus napannut nämä ohjeet:

Jos haluat kirjailijaksi

-lue paljon
-kirjoita paljon
-lueta toisella
-opettele muokkaamaan
-älä kopioi muita
-älä selitä
-satsaa alkuun
-ole kunnianhimoinen
-hanki sanottavaa
-usko itseesi

Ihan hyviä ohjeita.  Tiedä sitten, miten hyvin ne sopivat dekkarin kirjoittamiseen.

Kirjoittaessa ja tuumaustaukojenkin aikana paras virkistyskeino on teen nauttiminen:

"Teen nauttiminen keventää mieltä,
selventää ajatuksia,
vähentää henkistä ja ruumiillista ahdistusta ja
saa aikaan sellaisen mielenrauhan,
että kaikki maalliset huolet voi joksikin aikaa
heittää pois mielestään."

Teekeisari Hui Tsung

Kirjoitan, siis hengitän

Olen kirjoittanut 7-vuotiaasta eli kouluikäisestä.  Ja kymmenvuotiaasta tietoisesti, aluksi joululahjaksi saamaani päiväkirjaan.  12-vuotiaana kirjoitin näytelmiä ystäväpiirilleni.  Esitimme näitä näytelmiä koulun äidinkielen tunneilla (ihana opettajamme Topi Rankinen antoi perjantain iltapäivän äidinkielen tunnit käyttöömme) ja syntymäpäiväkutsuilla.  Kirjallisia tuotoksiani on myös mm. 13-vuotiaana kirjoitettu kirja Helen ei ole enää pikkutyttö (löysin sen kesän suursiivouksessa ja "suuressa hävityksessä" ).  Vaikka paljon hävitinkin, säästin kyllä nämä varhaiset kirjalliset tuotokset.  Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, runoja, kertomuksia ja pieniä näytelmiä.  Ja nyt kun olen eläkkeellä, olen saanut päähäni kirjoittaa jotain hieman pidempää eli olen aloittanut dekkarista.

Kimmoke tähän tuli luovan kirjoittamisen kurssilta, johon olen siis tänä syksynä osallistunut,  Jokaisen piti kirjoittaa kertomus, ja luin omani viime kerralla.  Muutama osallistuja sanoi, että haluaisi tietää, miten se jatkuu.  Nyt olen sitten jatkanut.  Mutta jos ensimmäinen luku sujui helposti ja iloisissa merkeissä, niin nyt olen törmännyt muutamaan töyssyyn ja hidasteeseen. 

Itsekritiikki on iskenyt päälle.  Eli kaikenlaiset Onko tämä nyt ihan hölmö idea? ja Joku on varmaan näin jo kirjoittanut -jutut.  Kauhealta tuntuu ajatella, että olisi jotenkin naiivi.  Mutta ei sitä nyt halua kyyniseltäkään vaikuttaa.  Sitten sitä miettii, että jos ne (lukijat) ei tykkääkään tästä ja antavat murskakritiikkiä.  Toisaalta ideoita vilisee siinä määrin, että illalla (yöllä) on vaikea rauhoittua nukkumaan.  Ja unissakin kirjoittaa.  Alan näyttää jo ihan nääntyneeltä.  Hei, missäs ne leppoisat eläkepäivät olivatkaan?

Mieltäni rauhoittaakseni kaivoin tämän runon esiin :

"Tärkeintä on aina taide.
  Siitä elon polun kaide.
  Siksi olkoon tämä runo
  rikkeetön kuin kanan muno."  (Jukka Parkkinen)


Eli tärkeintä on, että on mukava kirjoittaa, muusta viis.

Julia Cameronin mukaan kirjailijat ovat
-taiteilijoita
-sanojen mestareita
.oman maailmansa haltijoita
-herkuttelijoita
-nautiskelijoita
-tyhjän paperin täyttäjiä
-elämän tarkkailijoita
-uuden maailman luojia
-onnellisia
-luovia


Taidanpa varata itselleni tuosta listasta muutaman eli hyvältä kuulostavat "herkuttelija" ja "tyhjän paperin täyttäjä". :D

Marraskuun pimeyttä

On marraskuu ja pimeää on.  Täytyy ihan listata asioita, jotka tuovat hieman valoa:

- sunnuntaina on isänpäivä  (saa hyvää ruokaa ja kakkua kuohuviinin kera)
- tiedossa on teatteria, konserttia ja lauantailounas Strindbergillä (juhlitaan kahden kouluaikaisen ystävän kuusikymppisiä)
- joulukuussa voi mennä joulumarkkinoille ja -myyjäisiin kiertelemään ja hypistelemään
- kohta voi alkaa siemailla glögiä
- terassilla säleikköön asetellut valot tuikkivat kauniisti


Eilisellä kirjoittajakurssilla vieraana oli siis kirjailija Mooses Mentula, joka on siviiliammatiltaan ala-asteen rehtori.  Hän kertoili rennosti kirjoistaan ja antoi kirjoittamisen suhteen muutaman vinkin:  -Nokkela käänne ei ole pääasia vaan se, että kirjan henkilöt kehittyvät.  Kun keksit luvuille otsikot, hahmotat kirjasi rakenteen.  YouTube on hyvä lähde.  Aiheita voit saada sanomalehtien pikku-uutisista.  Salakuuntele ihmisten puheita esim. huoltoaseman baarissa.  Pidä muistikirja aina mukanasi, jotta voit kirjoittaa siihen kuulemiasi sanontoja ja lausahduksia.

Kirjoittamisoppaitakin on paljon, ja olen varmaan lukenut ne kaikki.  Pidän erityisesti Natalie Goldbergin ja Julia Cameronin kirjoista.

"Aivosolut nauttivat kirjoittamisesta.  Ne nauttivat päästessään nimeämään asioita, ne nauttivat mielleyhtymien ja erottelun prosessista.  Sanojen poimiminen muistuttaa omenien poimimista: tässäpä on herkullinen yksilö. " Julia Cameron  Tyhjän paperin nautinto

"Kirjoittaessaan kuuntelee kesytöntä sisintään.  Sen on sallittava olla olemassa ja se on kestettävä tuhoutumatta.  Kirjoittaminen on suuri matka.  Se on tie, joka antaa vapauden.  Se tekee kaiken sen, vaikka vain istut ilmeettömän ja arkisen näköisenä kirjoituspöydän ääressä, kuljetat kynää paperilla ja näytät tavalliselta, jopa tylsältä. - - On hyvä tutkia sanoja ja tuntea sisimmässään niiden arvokkuus, kuin hengitys ja sydämenlyönnit."  Natalie Goldberg  Avoin mieli

Himmeää valoa. Elämänfilosofiaa, osa 5

Himmeää valoa on uuden kynsilakkani nimi.  Ihastuin ensin runolliseen nimeen, mutta onhan hillitty (nude)sävykin kaunis.  Pääni vilisee nyt kaikenlaisia yksityiskohtia, sillä olen innoissani kirjoittamassa kurssilla tehtäväksi annettua dekkaritehtävää.  Mutta miten kynsilakka liittyy tehtävään?

Mielessäni on kymmeniä eri kirjoittajilta saatuja kirjoitusohjeita, oikeastaan neljältä vuosikymmeneltä.  Yksi ohje kuuluu, että lukija tarvitsee havainnollisia yksityiskohtia ja tietoja.  Urbaani seniorietsivänihän voisi käyttää juuri tuota Himmeää valoa -kynsilakkaa.  Toisen ohjeen mukaan lukija ei halua ikävystyä vaan virkistyä.  Onko ensimmäinen ruumis ensimmäisessä kappaleessa liikaa?  Lukija haluaa saada kirjasta uusia kokemuksia ja ajatuksia.  Tämä on helppo: päähenkilö ajatelkoon kuolemattomia ajatuksia etsiväntyönsä lomassa.  Lisäksi: "Lukija pitää järjestyksestä ja vihaa kaaosta.  Hän kaipaa johdattelua."  Hmm, ei saa siis hyppiä asiasta toiseen vaan pitää edetä johdonmukaisesti.  (vaikka olisi kyse irrationaaleista asioista kuten mustasukkaisuudesta, vihasta, murhanhimosta).  Tämä voi olla vaikeaa.  No, pääasia on, että on hauskaa kirjoittaa.

Olin siis kirjamessuilla.  Kävin kuuntelemassa yhtä esitystä, joka oli muistaakseni Miten kirjailijaksi tullaan?  Keskustelemassa oli kaksi kirjailijaa ja kolme kustannustoimittajaa.  Mieleeni jäi kaksi ohjetta: "Kirjoita, kirjoita, kirjoita!" sekä "Ole sinnikäs."  Nykyään kirjan saaminen julkaistavaksi ei ole enää "kymmenen sedän varassa" (erästä kustannustoimittajaa lainatakseni).  Suurten kustantamoiden lisäksi on leegio pienkustantamoita ja lisäksi kirjan voi julkaista myös omakustanteena.  Mutta vielä en ole niin pitkällä, sillä ensimmäisen luvun lisäksi tarvinnen jokusen lisää. :D

Kirjoittajahaasteessa Linjassa itsesi kanssa olemme saaneet monia mielenkiintoisia tehtäviä.  Olen pohtinut kirjoittamalla mm. arvojani, identiteettiäni, tarkoitustani ja aitoa minääni.  On haasteellista fiktiivisen kirjoittamisen lomassa pohtia syntyjä syviä.  Ehkä siitä voisi napata jotain dekkaritarinaankin.  Tätä kirjoittaessani  kuuntelen samalla uutisia: hoitaja myrkytti vanhuksen, poika puukotti satunnaisen ohikulkijan, äiti surmasi itsensä ja kolme lastaan ajamalla autonsa päin bussia jne.  Kamalia uutisia, joiden pohjalta joku ehkä joskus kirjoittaa romaanin, dekkarin tms.  Tärkeintä on saada vastaus kysymykseen: Miksi?   Mikä on syynä järjettömältä vaikuttavaan väkivaltaan?  Voiko mikään syy oikeuttaa riistämään hengen toiselta?


Viisaita kirjoja, osa 5

- Laiho-Ruoho  Median merkitsemät  ("Eri aikakäsitykset määrittävät ihmisten keskinäisiä suhteita esim. suhtautumista kiireeseen, työtahtiin ja vanhenemiseen.  Lineaarinen aikakäsitys on vanhenevan ihmisen kannalta lohduton ja jopa julma: tietty aikakausi tulkitaan päättyneeksi (esim. eläkkeelle meno) ja sen perusteella arvioidaan ihmisen toimintaa muutenkin.  Syklinen aikakäsitys antaa lineaarista paremman mahdollisuuden kehittymiselle ja luovuudelle ihmisen kaikissa elämänvaiheissa.")

- Richard Holloway  Katse kaukaisuuteen  ("Maan päivä on pidempi kuin meidän, vaikka tiedämme, että sekin kuolee aikanaan.  Lyhyt olemassaolomme on vain kaunis välähdys avaruuden suunnattomassa pimeydessä.  Meidän pitäisi elää ohi kiitävä päivä täysipainoisesti ja yön tullen poistua arvokkaasti.")

-Kari Varras  Raha ja onni  ("Kovat markkinavoimat yhdistyneenä kaupungistumiseen ja kiireeseen voimistavat Machiavellin syndroomaa.  Se on toisiin kohdistuvien manipulatiivisten asenteiden syndrooma, ja siihen kuuluvat myös lämmön puuttuminen ihmissuhteista samoin kuin se, ettei piitata sovinnaisista moraalisäännöistä. - - Nuorille on yhä vähemmän syvällisiä yhteyksiä perheeseen, ystäviin ja naapureihin, mutta kylläkin monin verroin pinnallisia työn ja harrastusten kautta saatuja tuttavuuksia.")

-Sharon Salzberg  Lempeyden tie :

"Olkoon niin, että minua ei uhkaa vaara.
Olkoon mieleni onnellinen.
Olkoon ruumiini onnellinen.
Olkoon niin, että voin hyvin.
Olkoon niin, että hyväksymme asiat sellaisina kuin ne ovat.
Olkoon niin, ettemme häiriinny jatkuvasta muutoksesta.
Pidän sinusta, mutta en voi estää kärsimyksiäsi.
Toivon sinulle onnea, mutta en voi tehdä päätöksiä puolestasi."

-Åsa Nilsonne  Kuka ohjaa elämääsi?  ("Mitä paremmin tiedämme, mitä tunnemme, sitä voimakkaammin koemme olevamme oma itsemme.  Tunteet kertovat, keitä me olemme, sillä identiteettimme ilmenee niin vahvasti siinä mitä tunnemme.  Mikä tekee sinut vihaiseksi?  Mikä tekee sinut surulliseksi?  Mikä saa sinut innostumaan?  Kenestä pidät?  Mistä olet ylpeä?  Mitä häpeät?")


"Älä pelkää pimeyttä,
valo syttyy silloin.
Ei tähtiäkään nähdä
kuin pimeässä illoin.

Myös musta silmäterä
on iiriksessä sulla,
vain pimeyden kautta
voi valo esiin tulla.

Älä pelkää pimeyttä,
se on valon ehto.
Älä pelkää pimeyttä,
se on valon kehto."   (Erik Blomberg)

Kiirettä pitää. Elämänfilosofiaa, osa 4

Kiirettä pitää, nimittäin lukemisen ja kirjoittamisen kanssa.  Kirjastosta lainaamani kirjapinot odottavat  lukemista.  Vuoroaan odottavat ainakin Amy Tanin Ihmeiden laakso, Dag Solstadin Ujous ja arvokkuus, Mikko Kalajoen Kolme tärkeintä asiaa, Peter Sandströmin Valkea kuulas, Goliarda Sapienzan Elämän ilo, Anna Janssonin Amorin kiehkurat, Antti Holman Järjestäjä, Tiina Rosenbergin Arvot mekin ansaitsemme, Markku Pietikäisen Ystäväni Rosa, Heini Kilpamäen Suomalaisen tyhmyyden ylistys.   Lisäksi kirjoittajakurssillemme tulee vieraaksi parin viikon kuluttua Mooses Mentula, jonka Isän kanssa kahden ja Musta timantti ovat niin ikään lukulistallani.  Olen myös menossa Kirjamessuille.  Täytyy pitää varansa, ettei ihan hullaannu (ostelemaan kirjauutuuksia :D).

Linjassa itsesi kanssa -kirjoitushaaste on edennyt neljänteen kirjoitustehtävään.  Siinä pitää kirjoittaa itseensä liittyvistä positiivisista ja negatiivisista uskomuksista.  Ja huomenna tulee viides tehtävä.

Luovan kirjoittamisen kurssilla olemme siirtyneet dekkarin kirjoittamiseen.  Tuskin kahdessa viikossa nyt mitään laajaa opusta saa aikaiseksi, mutta jonkinlaisen aiheeseen liittyvän kertomuksen nyt kuitenkin.  Aihe (rikos) piti ottaa maanantain tai tiistain sanomalehden pikku-uutisista ja sen pohjalta sitten kehitellä rikostarina.  Aloin eilen jo hahmotella oman tarinani etsivähahmoa, joka on - yllätys, yllätys - eläkkeellä oleva naisopettaja.

Lisää elämänfilosofiaani vaikuttaneita kirjoja:

-Owe Wikström  Matkalla olon mysteeri. Tie ulos vie sisään.  ("Kun ihminen selvittää itselleen, kuka hän on ja miten on sellaiseksi kehittynyt, hän luo itselleen eheyden pilarin.  Yhtenäisessä kertomuksessa  omasta elämästä käy esiin se, mikä on ainutlaatuista, missä juuri minä olen ollut mukana. - - Ihmisen elämänehdoissa on puoli, jota hän ei koskaan pääse pakoon vaan joka hänen on kohdattava silmästä silmään: elämän perustragiikka.  Iloa ja elämästä nauttimista on tietenkin arvostettava. Mutta ihmisen on myös uskallettava lähestyä sitä viiltävää totuutta, että onni on lyhyt, että kulttuurinkin kauneus on ohikiitävää, että koko elämä on väliaikaista. - - Itse elämään kuuluu olennaisena osana tietty suru.")

-Deepak Chopra  Salaisuuksien kirja  ("Tunteesi ovat täysin yksityisiä.  Vain sinä tiedät, mitä tunnet.  Kun lakkaat sensuroimasta tunteitasi, saat paljon enemmän kuin vain paremman olotilan.  Päämääräsi ei ole kokea ainoastaan myönteisiä tunteita.  Tie vapauteen ei ala hyvästä olosta.  Se alkaa rehellisyydestä itseä kohtaan.")

-Timo Airaksinen   Onnellisuuden opas (" . . kun ei mitään odota, saa aina enemmän kuin haluaisi.  Se on onnea. - -  ". . ainoa mahdollisuus on haluta niin vaatimattomasti kuin suinkin ja pettää itseään uskomaan että se on tarpeeksi.  Suosittelen itsepetosta onnen takeena.")

-Anthony de Mello  Lähteellä  ("Kun yritän muuttaa itsessäni sitä, mistä en pidä taistelemalla sitä vastaan, painan sen vain pinnan alle.  Jos pystyn ottamaan sen vastaan, se nousee pintaan ja haihtuu.  Se mitä vastustan pysyy sitkeästi hengissä.")

-Merete Mazzarella  Hyvä kosketus  ("Sairaus on elämän yöpuoli, ihmisen raskaampi osa.  Jokainen saa syntyessään kaksoiskansalaisuuden: toisen terveyden valtakuntaan, toisen sairauden valtakuntaan.  Ja vaikka me kaikki haluamme aina käyttää mieluummin hyvää passia, ennemmin tai myöhemmin itse kunkin on pakko, ainakin hetken aikaa, tunnustautua tämän toisen maan kansalaiseksi.")


"Syksy on talveen laskeutumisen aikaa.  - - Jokainen syksy yllättää ihanuudellaan ja voimallaan, sillä syksyn kauneus on kesää syvällisempi.  - - Kun puun viimeiset lehdet ovat tippuneet, alkaa sisäinen kasvu.  Kaikki turha on lehtien myötä karissut pois.  Olennainen, runko, kurottaa taivasta kohden kuin pitkänhuiskea ballerina.  Katsellessani pihani pyhän puun, saarnin, paljasta runkoa tiedän, että nyt koittaa itsensä kohtaamisen aika.  Syksyllä elämän mysteeri on lähellä.  Uusi kevät voi syntyä vain, jos ensin annamme kaiken kauniin maatua."  (Lehtola  Talviunelmia)

Hyvinvointia. Elämänfilosofiaa, osa 3

Tällä viikolla onkin ollut paljon hyvinvointiin liittyviä juttuja.  Maanantaina olin mammografiakuvauksessa, tiistaina hammaslääkärissä, keskiviikkona kiropraktikolla ja hierojalla, torstaina leffassa (Muumit Rivieralla :D) ja tänään I love me -messuilla.  Lisäksi olen lukenut Kylli Kukkin Kyllin hyvä -kirjan, Suomalaista joogakirjaa ja Vihermehut ja smoothiet -kirjaa sekä haravoinut ahkerasti ulkona lehtiä aurinkoisessa mutta purevassa syyssäässä.  Varsinainen teemana hyvinvointi -viikko siis.

Linjassa itsesi kanssa -kirjoitushaaste on edennyt toiseen kirjoitustehtävään.  Ensimmäisessä piti kirjoittaa omista ympäristöistään ja yhteisöistään, joissa viettää aikansa.  No, minullahan on nyt aivan uusi tilanne, kun työympäristöä ja -yhteisöä ei enää ole, mutta kyllä sitä tekstiä lisäkysymysten avulla rupesi kuitenkin syntymään.  Ja tänään oli aiheena oma käyttäyminen, toimintamallit ja itsensä johtaminen (kaikki tuttuja ja mietittyjä asioita).  Kiinnostavaa on myös keskustelu, jota haasteeseen osallistuvat käyvät keskenään.  Meitä on kyllä moneen lähtöön ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia.

Elämänfilosofista kirjallisuutta, joka on vahvistanut minua ja antanut uusia näkökulmia:

-Erich Fromm ja D.T. Suzuki   Zen ja psykoanalyysi  ("Zenin totuus, pienikin määrä sitä, muuttaa ihmisen yksitoikkoisen elämän, sen monotonisen, epäinspiroivan tavanomaisuuden, aidon sisäisen luovuuden täyttämäksi taiteeksi. - - Zen toimii vastalääkkeenä nykykulttuurin luomalle "ähkylle".    Se hiljentää kaikkialle tunkeutuvan yhteiskunnallisen "hälyn" ja luo tilan, jossa voimme jälleen tunnistaa, mitkä asiat ovat meille todella hyväksi ja mitä teemme vain täyttääksemme meihin asetettuja odotuksia.")


-Chris Prentiss  Zen ja onnellisuuden taito  ("Jokainen eteeni tuleva tapahtuma on kerta kaikkiaan paras mahdollinen.")


-David Richo  Viisi asiaa joita ei voi muuttaa  ("Asiat muuttuvat ja loppuvat: sure ja päästä irti.  Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan: hyväksy tapahtunut ja opi siitä.  Asiat eivät aina ole johdonmukaisia: aina ei voi voittaa.  Kipu on osa elämää: salli kipu, joka on luonnollista, äläkä lisää tuskaasi yrittämällä kontrolloida sitä.  Ihmiset eivät aina ole rakastavia ja lojaaleja: sano kiertelemättä "Auts" äläkä kosta.")


-Alf Rehn  Vaaralliset ideat  ("Pidä huolta, että omaksut joka päivä jotain uutta, jotain odottamatonta, mitä et tiennyt aikaisemmin, mutta rajoittamatta millään lailla sitä, mistä tämän uuden tiedon hankit.")


-Tara Brach  Ehdoton hyväksyminen  ("sen sijaan että suuntaisimme kateutta tai vihaa vastustajaamme kohti, asennoidumme tunnistamaan, huomioimaan ja koskettamaan kaikenlaisia kokemuksiamme hellästi huolehtien.  Mikään ei ole väärin.  Kaikki, mitä tapahtuu, on vain todellista elämää.  Tällainen varaukseton ystävällisyys on ehdottoman hyväksymisen henki.")


-Debbie Ford  Rohkeus:

"Rakasta itseäsi kaiken sen hyvän takia, jota tuot maailmaan,
Rakasta itseäsi, sillä olet tehnyt paljon työtä tullaksesi paremmaksi ihmiseksi.
Rakasta itseäsi kaikkien lahjojesi takia.
Rakasta itseäsi sen kaiken takia, mikä on mennyt hyvin.
Rakasta itseäsi, sillä maailmassa on vain yksi kaltaisesi ihminen.
Rakasta itseäsi sen rohkeuden ja luottamuksen takia, mitä sisäisen työn tekeminen vaatii.
Rakasta itseäsi kaiken sen takia, miten pidät itsestäsi huolta.
Ole ylpeä siitä, mitä olet tehnyt, älä siitä, mitä et ole tehnyt.
Hyväksy itsesi ehdoitta koko ajan."



"Matkaajat,

polkua ei ole olemassa.

Polut syntyvät kävelystä."


Antonio Machado

Vielä ehtii. Elämänfilosofiaa, osa 2

Olimme mieheni kanssa keskiviikkona teatterissa Vielä ehtii -näytelmää katsomassa.  Olipa hauska ja samalla koskettava näytelmä! Varsinkin Leena Uotila vanhana hävyttömänä naisena, joka ei säästellyt sanojaan, oli kerrassaan riemastuttava.   Jostain syystä minua on alkanut kiinnostaa näytelmät, leffat ja kirjat, joissa henkilöinä on vanhempia ihmisiä (mistä mahtaa johtua :D).  Elokuvista tulee mieleen ainakin Kvartetti, The Late Quartet, Rakkaus, Laulu Marionille, The Best Exotic Marigold Hotel, Suuri kauneus.  Ehkä vanheneminen (nykyisin "ikääntyminen") ei ole enää nykymaailmassa tabu, vaan sitäkin voidaan käsitellä esimerkiksi taiteessa.  Hyvä, sillä taide voi tuoda esiin uusia näkökulmia eikä vain aina niitä iänikuisia "vanhuus on taakka ja taakaksi" -juttuja.

Mitä ehtii kuusikymppinen vielä elämässään tehdä?  Tärkein edellytys on tietysti, että terveyttä riittää.  Silloin ehtii vielä vaikka mitä.  Ehtii harrastaa, matkustaa, liikkua, keskittyä siihen mitä haluaa ja kenties kokeilla jotain uuttakin.  Toisaalta ei ole pakkoa keksiä mitään erityistä (mikä voi olla hyvin vapauttavaakin).  Saadakseni selville, mitä vielä haluan elämältä (kuulostaapa juhlalliselta), osallistun ns. Linjassa itsesi kanssa  -kirjoittamishaasteeseen.  Kyse on ns. intuitiivisesta kirjoittamisesta, jonka tarkoitus on muun muassa prosessoida tulevaisuuteen liittyviä tavoitteita ja unelmia.  Tulen kuukauden ajan saamaan uuden kirjoitustehtävän joka toinen päivä.  Tarkoitus on kirjoittaa itselle, ei muille.  Vaikuttaapa kiinnostavalta.


Lisää fiksuja kirjoja, jotka ovat auttaneet minua oman elämänfilosofian muovaamisessa:

-Satu Kaski-Vesa Nevalainen  Oy Ihminen Ab  Elämisen jalo taito  ("Rohkeasti elämiseen kuuluvat tunteet.  Käytännössä rohkeasti eläminen tarkoittaa pelon tuntemista ja siitä huolimatta tekemistä.  Sanotaan, että merkittävä henkinen kasvu edellyttää usein huomattavaa tuskaa.")

-Jon Kabat-Zinn  Olet jo perillä  ("Kaikkea ei voi hallita.  Mutta yksinkertaisen elämäntavan valitseminen aina silloin, kun se on mahdollista, tuo elämään syvää vapauden tunnetta, jonka yleensä niin helposti kadotamme, ja monia mahdollisuuksia havaita, että vähemmän kenties onkin enemmän.")

-Merete Mazzarella  Tähtien väliset viivat  ("Kiinnostus identiteettiä kohtaan liittyy tarpeeseemme löytää elämälle tarkoitus.")

-Juha Siltala  Työelämän huonontumisen lyhyt historia  ("Ihmisolentoja ei ole luotu toimimaan tehokkaasti kapitalistisessa tuotannossa, sillä heidän tuottavuuttaan ei voi nostaa äärettömiin niin kuin koneiden. - - Ihmisen immuniteetille on kohtalokasta se, että aloitettuja töitä ei saa suorittaa rauhassa loppuun eikä noudattaa ponnistuksen ja palautumisen luonnollista rytmiä, kokea sopusointua omien kykyjen ja vaatimusten kanssa.")

-Merzi Bergman  Inspiroidu arjesta  ("Mieti virheitäsi.  Mitä olet niiden avulla oppinut? - - Liiku omassa päivässäsi kuin läpikulkija, älä kiinnity mihinkään - -, vaan kuljeskele,  diggaile ja hengaile.")

-Matthieu Ricard   Onnellisuus  ("Henkinen ulottuvuus auttaa asettamaan tavoitteen elämälle ja painottaa humaaneja arvoja, lähimmäisenrakkautta ja avoimuutta, siis tekijöitä, jotka ovat lähempänä onnellista kuin onnetonta oloa.  Se säästää meitä ajattelemasta tympääntyneesti, ettei elämällä ole mitään suuntaa, että se on pelkkää itsekästä taistelua, jossa "jokainen vastatkoon itsestään". - - Sisäisestä vapaudesta syntyy tila, missä emme ole alttiita ulkoisille olosuhteille.")


"Elämä on vain harvinainen leikki, outo kukka, unohtuva laulu ja harhauttava unennäkö."  (Mika Waltari)


P.S.  Ystäväni Anne oli tänään kylässä.  Aleksis Kiven eli suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi Hesari julkaisi lehdessä kuva-arvoituksen, johon kätkeytyi 50 suomalaisen kirjan nimeä.  Pähkäilimme oikein urakalla, muttemme saaneet ihan kaikkia nimiä keksityksi. Pitää odottaa kuun loppuun, jolloin lehti julkaisee kirjojen nimet.    Tänään julkistettiin myös kirjallisuuden Nobelin saaja eli ranskalainen Patrick Modiani.  Olen lukenut häneltä yhden kirjan, ja pidin sen hieman  surumielisestä ja epätodellisesta tunnelmasta.  Hauskaa, jos hänen kirjoistaan ilmestyy lisää suomennoksia.

Elämäsi paras vuodenaika. Elämänfilosofiaa, osa 1

Olen aina ollut kiinnostunut elämänfilosofisista kysymyksistä.  Nuoruudessani olin siinä onnellisessa asemassa, että minulla oli ystäviä, joiden kanssa saattoi kynttilänvalossa pohdiskella elämää suurempia kysymyksiä.  Ja myös lukemani maailmankirjallisuuden klassikot muodostivat hedelmällisen maaperän, johon oma elämänfilosofiani ja maailmankatsomukseni vähitellen kasvoi.  Ennen kaikkea elämänkatsomukseni oli ja on humanistinen.  Se  joutui hieman vastatuuleen 1970-luvulla, kun aloitin yliopisto-opiskelut taistolaisuuden kovassa ja mustavalkoisessa ilmapiirissä ja Aulikki Oksanen lauloi ilkeästi "puolueettomista humanisteista" (jotka eivät ilmeisesti olleet hänen mielestään tarpeeksi aktiivisia).

Aika monet kyseenalaistavat nykyisen arvomaailman ja tavoittelevat mieluummin mielenrauhaa, elämänlaatua  ja henkistä pääomaa.  Tulee aikoja, jolloin  haluaa tutkia omaa elämäänsä  ja elämän  merkitystä.  Sitä miettii, miten pitäisi elää ja ennen kaikkea miten pitäisi toimia, jotta jaksaisi elää nykymaailman kovissa paineissa ja vaatimuksissa.

Avuksi saattaa tulla ns. itseapukirjallisuus, joka on saanut myös kovaa kritiikkiä .  Sen on sanottu yksinkertaistavan asioita liikaa.  Olen sitä mieltä, että vaikka tähän elämäntapakirjallisuuteen suhtautuisi kriittisestikin, siitä voi saada apua joko henkisen kilvoittelun tiellä tai myös joihinkin henkisiin ongelmiin (esim. lievään masennukseen, ahdistukseen, ihmissuhdekiemuroihin jne.).  Olen lukenut satoja elämänfilosofian alan kirjoja ja saanut niistä oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Näitä fiksuja kirjoja (joista olen poiminut ajatuksia henkisen kasvun tueksi)  ovat olleet muun muassa

-Hannele Koivunen  Hiljainen tieto ("Kaikenikäisille pitäisi sallia joutilaisuuden mukanaan tuomat hitaasti kypsyvät hedelmät ja oivallukset.  Merkittävien vuosien innovaatioiden lähde on usein näennäinen sekoilu ja päämäärätön vaeltelu.  Ihmisen pitää saada olla rauhassa itsensä ja ajatustensa kanssa.  Voi olla, että tämä joutilaana olemisen hyväksyminen on tulevaisuudessa kansakunnan tärkeä pääoma ja rooli.")

-Pekka Himanen Himeros  ("Jokapäiväiset pienet toistuvat valintamme kasautuvat hiljalleen ja huomaamatta vaikutukseltaan merkittävämmäksi kuin yksikään niin sanottu iso elämänpäätöksemme. - Elämässä pieni on yhtä merkittävä kuin suuri, koska suuri on monta pientä.")

-Jonathan Glover Ihmisyys  (ei taida ihan olla self help -kirja :D)  ("Moraali-identiteetin taju on yksi merkittävä puoli luonnetta.  Niillä, joilla on vahva taju siitä keitä he ovat ja minkälaisia ihmisiä he haluavat olla, on lisäsuoja aivopesua vastaan, joka tähtää julmuuteen, kuuliaisuuteen ja ideologian omaksumiseen.  - Todisteet viittaavat siihen, että natsien uhreja pelastaneet ihmiset eivät olleet saaneet jäykän kurinalaista kasvatusta.  Kun he olivat olleet lapsia, vanhemmat olivat osoittaneet kunnioittavansa heitä antamalla heille pikemminkin perusteluita käyttäytyä tietyllä tavalla kuin määräyksiä.  Kunnioitus voi luoda ilmapiirin, jossa moraali-identiteetti kasvaa.")


"Tuhansia kukkia keväällä,
kuutamo syksyllä,
raikas tuuli kesällä,
lunta talvella -
jos mieltäsi eivät rasita
turhat asiat,
tämä on elämäsi paras vuodenaika."

(kiinalainen runo)

Minns du mig eli muistelua

Torstaina olin teatterissa: Lilla teaternissa katsomassa näytelmän Minns du mig.  Se oli kahden naisen (rooleissa Marika Parkkomäki ja Pia Runnakko) keskustelunäytelmä ja hyvin mielenkiintoinen, vaikka ruotsinkielisestä esityksestä ehkä joitain juttuja jäi ymmärryksen tuolle puolen.  Valokuvaaja-Helena on avioeron takia myymässä kaunista merenrantakotiaan.  Hän aluksi väheksyy kiinteistövälittäjä-Annan ehkä hieman naiivilta vaikuttavaa positiivista elämänasennetta.  Myöhemmin käy ilmi, että Anna on juuri samana päivänä saanut diagnoosin vakavasta muistisairaudesta.  Helena on menettänyt perheensä, Anna tulee menettämään rakkaan ammattinsa ja kaikki muistonsa.  Kumpikin on elämänsä käännekohdassa ja joutuu muodostamaan identiteettinsä uudelta pohjalta.

Eeva-Kaarina Arosen kirja Edda vei aikamatkalle 1950-luvun Helsinkiin (eli omalle lapsuuteni vuosikymmenelle ja synnyinkaupunkiini).  Ja taitavasti ja elävästi tuon ajan henki oli saatu romaaniin loihdituksi. Tuttua olivat pihapiirin lasten hurjat mielikuvitusleikit, aikuisten varoittelut namusedistä, "humpuista" ja kaidalla polulla pysyttelyn tärkeydestä, sotainvalidit kaduila, ompelijalla käynnit pitkästyttävine sovituksineen, lasten uteliaisuus aikuisten salaisuuksia kohtaan.  Kirjassa on toinenkin aikataso, kun aikuinen päähenkilö yrittää  myöhemmin selvittää, kuka murhasi kauniin ja kadotukseen tuomitun naapurin tytön, Dolon.

Ihana 1950-luku näyttäytyy nostalgisena myös aikuisten kuvakirjassa  (Aho & Soldan) Helsinki 1950-luvun väreissä.  1950-luku saa usein määritteen viaton, mikä on sinänsä omituista, kun ajattelee, että tuolloin läntinen maailma oli vasta toipumassa kauheasta sodasta ja uusi elämä rakennettiin raunioile.  Mutta ehkä kollektiivinen toive paremmasta ja usko uuteen elämään väritti tuota vuosikymmentä.

Helsinki 1950-luvun väreissä kertoo haikeaa tarinaa jo kadonneesta.   Ensinnäkin 50-luvun värit ovat kirjassa erilaiset: jotenkin pehmeämmät, pastellisemmat ja kauniimmat.  Autoja ei ole paljoa, ja ne vähätkin ovat vanhanaikaisen näköisiä.  Muoti ja vaatetus on omannäköistä 50-luvun tyyliä, naisilla  naisellista ja huoliteltua, miehillä on kuvissa puku päällä ja hiukset lyhyeksi leikattu.  Ravintolan pöydissä on valkoiset pöytäliinat.  Lapset onkivat satamassa.  Kaivopuistossa niitetään heinää, ja kengänkiillottajapoika odottaa asiakkaita.  Kuvista välittyy rauhallisuus ja seesteisyys. Kerrassaan ihana kirja!

Mitäpä itse vuonna 1954 syntyneenä muistan 1950-luvusta?   Asuimme Lauttasaaressa, johon oli vuonna 1945 rakennettu silta  (ei siis enää kuljettu lautalla).  Sinne ei ollut vielä rakennettu kovin paljon taloja eikä teitä.   Äitini puki itsensä ja minut hienoksi, kun lähdimme Helsingin keskustaan ( kummallakin oli mm. käsineet ja hattu - siis kesällä). Bussipysäkille oli Isonkaaren kodistamme matkaa kilometri.  Bussissa oli rahastaja, joka lipun leimattuaan kehotti siirtymään eteenpäin.   Stockmannilla kävimme lelukerroksessa ihailemassa altaassa uiskentelevia kultakaloja ja ostosten jälkeen nautimme jäätelöannokset (vaniljajäätelöpallo, ananaspaloja, suklaanappeja, vohveli ja nonparelleja).

 Pihan lasten kanssa leikimme paljon ulkona ja lähellä olevalla Myllykalliolla.  Äitini oli kieltänyt minua ankarasti menemästä rantaan leikkimään ( serkkuni oli juuri hukkunut), ja kun pihaan näkyvän auringossa kimmeltävän meren houkuttelemana uhmasin kieltoa, sain vitsaa.  Sotainvalidit kävivät teroittamassa veitsiä, ja maalaiskauppiaat toivat hevoskärryissään perunoita.  Perheittäin harrastettiin paljon vierailuja, ja sunnuntaina pukeuduttiin pyhävaatteisiin.  Jäätelö oli harvinainen herkku eikä sitä ollut kuin muutamaa lajia.  Äitini luki minulle muumikirjoja, ja kun oli toisen nimeni (Sadun) nimipäivä, isäni soitti Sibeliuksen Satua.  Sain kolme pikkusiskoa ja ystävienikin perheisiin syntyi paljon lapsia.

Menin vuonna 1961 kouluun.  1950-luku merkitsee siis minullekin viattomuuden ja lapsuuden kultaista vuosikymmentä.

Riivaajana kirjoittamisen pakko

Luin juuri Sami Majalan esikoisromaanin Riivaaja.  Jotta sen jaksaa lukea, täytyy todella olla kiinnostunut kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.  Ja minähän olen: rakastuin kirjaan!

Kirjan ideana on, että päähenkilöä riivaa kirjoittamisen pakko.  Minäkertoja etsii (juhlallisesti ja kuolemanvakavana, henkensä hädässä) täydellistä ilmausta, aitoutta ja omaa tyyliään.  Kirjoittamisen ohessa hän yrittää elää: ahmii kirjallisuutta, kuuntelee musiikkia,  juhlii, sekoilee, vaihtaa naista, käyttää alkoholia ja huumeita, tekee erilaisia pätkätöitä.

 Riivaaja on myös tarina kahdesta ystävyksestä: Aleksista, jolle käy lopulta huonosti, ja minäkertojasta, joka selviytyy.  Kiinnyin tarinan edetessä vilpittömään oman tiensä etsijä-Aleksiin niin, että hänen kohtalonsa kuristi kurkkuani.  Ja se on paljon sellaiselta kirjojen suurkuluttajalta kuin minä.  Taitavasti Majala on myös kuvannut Helsinkiä, etenkin Kalliota ja Vallilaa.

Lukukokemus oli raskas.  Teksti ei edennyt vaivattomasti, vaan kuin tuskan pusertamana.   Mutta tässä kirjassa juuri tyyli ja kieli ovat kaikki kaikessa.  Koko kirjaa voisi pitää yhtenä megasuperproosarunona, niin vaikuttavaa ja koskettavaa sen kuvakieli on.  Lähes joka sivulla oli pakko pysähtyä verevän, ruman ja kauniin kuvailun edessä; kirjan tyyli on kuin virran pyörre, joka vie mennessään.  Kielispiraaleissa panokset kovenevat kerta kerralta, ja lukijakin tuntee tehneensä työtä, kun on selviytynyt yhdestä sivusta.  Mutta hetki täytyy hengähtää ennen kuin voi kääntää uuden sivun.

Kirjan minäkertoja etsii kirjallisuuden avulla omaa kirjoitusihannettaan.  Esikuviksi nousevat Hemingway, Salinger, T.S.Eliot, Kafka, Rimbaud, Baudelaire, Tolstoi, Väinö Linna, Veikko Huovinen, Aleksis Kivi.  Hänen mielestään lauseen tulee olla puhdas kaikesta tunteellisuudesta, sillä kaikki tunne on vastaanottajassa.  Ja kun pisteen lyö juuri oikeaan kohtaan, kirjallisuus soi.  Päähenkilön tavoitteena ei ole  yhtään vähäisempi kuin kirjoittaa koko maailma, mosaiikkiteos, moderni odysseia.

Lopulta ajatukset alkavat purkautua lauseiksi, kun jaksaa tarpeeksi kauan uskoa siihen riivaajaansa, kirjoittamiseen:

"Päähäni oli survaistu ruosteinen lintuhäkki.  Se kolisi, nirhasi ja painoi.  Ajatus ei karannut, ajatus ei saapunut, ajatus kiersi kehää eikä se ollut kovinkaan kummoinen ajatus.  Ajatus yritti karkuun, räpisteli häkissään, pöllytti sulkasatoisia höyheniään.  Kävelin ajatusta karkuun, ajatus keikkui häkissä ja aina vain mukana.  Ajatus oli huono, allegoriaksikin häkki kovin kehnoa tekoa.

Ajatus oli tämä: Että lopultakin se oli ainoastaan uskon asia.  Että jokin sisällä kasvoi ja sai muotoa.  Että oli olemassa se vaaranharja, jolta näki vihdoinkin kaiken, että polku alas  rantaan olisi se helppo osuus.  Että olin kulkenut pitkän matkaa pimeässä tietäen pääseväni viimein perille.  Että nyt olin väsynyt, nälissäni, janoinen, valmis kääntymään takaisin vaikkei takaisin ollut kääntymistä.  Että tuli vain jatkaa matkaa, ryömiä vastaan janoon kuollutta luurankoa joka oli matkalla vastakkaiseen suuntaan."

Dolce far niente

Olipa suloinen päivä!  En tehnyt mitään. Oi ihana joutilaisuus! Nukuin kello 13:een ja olisin nukkunut vieläkin kauemmin, ellei mieheni olisi tullut herättämään.  En saanut puetuksi, vaan aamutakkiin kietoutuneena vaeltelin kotona ja enimmäkseen laiskottelin.

Istuskelin puutarhan terassilla auringonlämmössä.  Olin täydellisessä satori-tilassa (=vapautuneena maallisista murheista).  En jaksanut huolestua, vaikka vuodevaatteet ja kroppani olivat herättyäni täynnä purkkaa (lakana pakastimeen ja kynsilakanpoistoaineella selkä ja vatsa puhtaaksi).  Eilistä keittoa oli ruuaksi eikä siis tarvinnut lähteä kauppaan.  Mies vei hauvelin ulos.

En jaksanut lukea mitään.  Eilen luettu kypsyi päässäni.  Se oli Pekka Kejosen Kertakäyttösatori.  Nimi viitannee kaiketi tähän ainokaiseen elämäämme. Kirja sisälsi aforismeja ja oli viisasta luettavaa.  ("Aika kuluu ilman ajankuluakin."  "Tulla joksikin ei ole tärkeätä.  Tulla siksi mitä on, on."  "Yksityistä elämäsi vihdoinkin itsellesi."  "Ei ainoastaan elämä vaan sen jokainen hetki on kerrallinen.")

En jaksanut avata radiota enkä televisiota.  En ottaa yhteyttä keneenkään.  En suunnitella tai miettiä syntyjä syviä.  Apua, eihän tällainen voi kestää tai jatkua ikuisuuksiin!  Illansuussa ajattelin, että blogipostaus voisi olla tämän päivän aikaansaannokseni.  Tässä se siis on, ole hyvä.

Voiko talveen varautua

Keskellä lämmintä (auringonpaisteessa jopa kuumaa) ja kaunista syyspäivää mieleeni putkahti ajatus talvesta.  Kohta se on taas täällä.  Voiko siihen mitenkään varautua?

Veikko Huovisen mainiossa Hamsterit-kirjassa kaksi miestä rakentaa mahtavat talvivarastot arktisen pakkaskauden varalle (ettei tarvitse poistua kotoaan).  Hamsterit on humoristinen suomalaisklassikko  talveen varautumisesta.  Ja ovathan perheenäidit kautta aikojen keitelleet hilloja ja mehuja, säilöneet sieniä ja pakastaneet vihanneksia ja marjoja talven varalle.  Mutta voiko talveen varautua henkisesti?

Syyskuussa riittää vielä virtaa ja energiaa.  Sitä jaksaa kuntoilla ja hankkia uusia harrastuksia.  Mutta sitten alkaa pimeys hiipiä yhä aikaisemmin ja päälle pitää pukea yhä enemmän vaatetta.  Spontaanisuus katoaa, ja tilalle astuu kylmä harkinta.  Mieli yrittää keksiä kaikenlaisia keinoja, joilla pimeyden ja kylmyyden saisi selätetyksi.

Jotkut pakenevat ulkomaille aurinkoon, osa jopa useaksi kuukaudeksi.  Valoa voi hakea myös lampusta.  Liikunta ja kulttuuriharrastukset piristävät ja toiset ihmiset.

Ehkä paras varautumiskeino on hyväksyntä.  Elämässä on valoisia ja pimeitä aikoja, niin myös suomalaisissa vuodenajoissa.   Nauti lokakuun upeista auringonlaskuista.  Jos masennut marraskuussa, hyväksy se.  Iloitse joulukuun valoista.  Älä taistele tammikuuta vastaan.  Saatat päästä helmikuussa hiihtämään (tai sitten et).  Maaliskuussa päivä on jo pitempi ja huhtikuussa alkaa kevät.

P.S.  Yksi hyvä varautumiskeino olisi uuden talvitakin hankinta.  Ja oikeastaan voisi hankkia myös uudet talvisaappaat ja talvilaukun ja pipon ja hanskat ja ...

Taidetta ja salaisuuksia

Perjantai-iltana olin tutussa paikassa: Tarvaspäässä, johon olimme saaneet kutsun Antti Tantun uuden näyttelyn avajaisiin.  Näyttelyn nimi oli Kuvan paino.  Teosten maailma on tullut meille jo tutuksi vuosien varrella: se on pelkistetty, unenomainen, hieman raskaskin varjomaisine ja surumielisine hahmoineen.  Mutta ehdottoman sympaattinen, kaunis ja omalla laillaan kantaaottavakin yleisinhimillisine sanomineen.  Tantun teosten salaperäiseen maailmaan ei ole vain yhtä avainta: jokainen katsoja tulkitsee teokset omalla tavallaan.

Salaperäisyys on valttia myös kirjallisuudessa.  Tuntuu, että nykykirjallisuuden uusi teema on salaisuus ja sen ratkominen.  Kolmessa perättäin lukemassani uutuuskirjassa nimittäin oltiin mysteerin äärellä.  Tuntuu ihan, ettei nykylukijan luoteta jaksavan kirjan loppuun ilman, että kirjaan pitää rakentaa salaisuus, johon lukija jää ikään kuin koukkuun.

 Pirjo Hassisen kirjassa Sauna Paradis päähenkilö auttaa lapsuudenystäväänsä selvittämään, oliko hän syyllinen isänsä kuolemaan (salaisuutena arvoituksellinen kuolema).  Kate Mortonin kirjassa Hylätty puutarha päähenkilö selvittelee isoäitiinsä liittyvää salaisuutta (kuka oli isoäidin äiti) ja Liane Moriartyn kirjassa Hyvä aviomies kauhea salaisuus paljastuu (aviomies oli murhannut nuoren tytön), mikä sysää tapahtumien ketjun aivan uuteen suuntaan, ja epilogissa tämänkin  salaisuuden sisältä löytyy vielä toinen salaisuus.  Ihan kiva, mutta alkaako kaikki kaunokirjallisuus kohta muistuttaa dekkarikirjallisuutta?

Kävin viime viikolla myös ennestään tuntemattomassa paikassa: Musiikkiteatteri Kapsäkissä Kalliossa.  Sen kahden naisen ja yhden miehen show'ssa irvailtiin ja naurettiin työelämän huvittaville ja karmeille piirteille, musiikin ja huumorin keinoin.  Huippuosaajat-esitys oli osa  Extemporen Sika säkissä -viikon kulttuurintarjontaa eli ostaja sai summamutikassa edullisen lipun mihin tahansa näytökseen.  Työelämä on kohdallani jo taaksejäänyttä elämää, mutta nautin silti suunnattomasti esityksestä.  Ja sen pointtina voinee pitää salaisuutta: elämässä voi kaikki kääntyä hyväksi, ilman kovia kyynärpäitäkin.

Syö, juo, mies, nainen

Ang Lee ohjasi tämännimisen elokuvan vuonna 1994.  Leffa muistui mieleeni, kun pohdin jokapäiväistä tärkeää kysymystä: -Mitä tänään syötäisiin?

Ruuasta on nykyään tullut asia, joka herättää paljon tunteita.  Ruokailu ei ole enää vain tankkausta, vaan siihen suhtaudutaan intohimoisesti.  Itsekin tietysti pidän hyvästä ruuasta, vaikken mikään varsinainen ruokahifistelijä olekaan.  Ruoka saisi mielestäni olla simppeliä:  terveellistä, helppotekoista, hyvänmakuista ja suht edullista.

Lapsuudessani ruuan tekivät äiti ja kotiapulainen.  Opiskelijana kävin nauttimassa edullisen opiskelijalounaan ja työpaikalla työpaikkalounaan.  Ensimmäisen kerran jouduin todella paneutumaan ruuanlaiton salaisuuksiin, kun tuli perhettä.  Osasin ilmeisesti olla aika inspiroiva kokki, koska mieheni ja poikammekin innostuivat kokkaamaan.

Ennen kaikkea olen 40 vuoden ajan ollut intohimoinen reseptien keräilijä.  Nykyäänhän netti pursuilee tuhansia reseptejä, mutta ennen nettireseptien kultakautta ennätin koota 96 erilaisen keittokirjan kokoelman.  Lisäksi olen lehdistä leikkaamistani resepteistä koonnut 12 "omaa" keittokirjaa.  Yksi kirja on omistettu suosikeilleni: mansikalle, raparperille ja omenalle.

Resepteihin ja ruuanlaittoon on liittynyt kaikenlaisia haaveita ja toiveita.  Kaikenlaisia ihanasta perhe-elämästä, elämänlaadusta ja hyvinvoinnista, onnellisista ihmissuhteista, kauniista kesästä, heleästä juhannuksesta, runsaslumisesta talvesta, juhlavasta ja täydellisesti onnistuneesta joulusta ... Eli ei voi todellakaan sanoa, että ruoka olisi täysin yhdentekevä juttu tai välttämätön paha.

P.S.  Kokeilimme (huolimatta kaikista keittokirjoista ja resepteistä) mieheni kanssa jossain lehdessä kehuttua Syö hyvin -ruokakassin tilausta.  Illansuussa ovelle ilmestyivät viiden päivän ruokatarvikkeet ja reseptit (kahdelle henkilölle).  Miten kätevää!  Huomenna kokataan jauhelihapihvejä persiljakastikkeella paahdettujen vihannesten kera, keskiviikkona italialaista broileripataa, torstaina saariston kampelaa sienigratiinilla, perjantaina tortillapizzaa mozzarellalla ja grillatuilla vihanneksilla ja lauantaina porsaanfileitä pekonilla ja hernekastikkeella.  Kuulostaa herkulliselta.

Tykkään

Olin eilen mieheni kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalia Miten menestyä vaivatta liike-elämässä.  Ja tykkäsin.

Musikaali oli erittäin ammattitaitoisesti ja sujuvasti toteutettu.  Hienoa, että Suomestakin löytyy taitavia näyttelijöitä, jotka osaavat sekä laulaa että tanssia.  Nuorta Tom Cruisea muistuttava pääosan esittäjä Antti Lang oli minulle aivan uusi tuttavuus, joka hoiti osansa chaplinmaisen mainiosti.  1960-luvulle sijoittuvan musikaalin tyylilaji näkyi tietysti myös puvuissa, mikä sai aikaan madmeniläisen vaikutelman.

Tykkään myös Juha Seppälän kirjasta Matka aurinkoon, jota olen paraikaa lukemassa.  Kirja on hieman epätavallisempaa Seppälää eli kertoo kolmen eri sukupolven naisista.   Joka sivulla on jotain hienoa: teräviä havaintoja, kiinnostavia pohdintoja, mustaa huumoria, nautittavia ilmaisuja.  Kiva lukea vaihteeksi kotimaista kirjallisuutta.

En seuraa pahemmin tosi-tv-ohjelmia.  Yhdestä olen kuitenkin jo monen kauden ajan nauttinut, nimittäin Muodin huipulle -ohjelmasta.  En voi ymmärtää, miten upeita vaatteita, todellista huippumuotia sen osanottajat pystyvät loihtimaan, vain parissa päivässä, pienellä budjetilla ja tarkasti annetun teeman mukaisesti!  Tuloksia ei voi kuin ihailla.


Elokuinen puutarha on kaunis ja vehreä.   On satanut (ei tarvitse kastella).  Ruoho ei enää kasva vimmatusti (ei tarvitse usein leikata).  Tämän kesän puutarhatyöt on oikeastaan kaikki jo tehty ( voi vain katsoa ja ihailla).  Tykkään!

Rientoja

Perustimme Anjan, Sirpan ja Liisan kanssa  Varjo-Wesoilijat-ryhmän paikallisessa Hugo-kahvilassa.  Sen tarkoituksena on kokoontua vuosittain elokuussa päivittämään kuulumisia.  "Yhdistykseen" liittyy  uusia jäseniä sitä mukaa, kun opet pääsevät koulustamme eläkkeelle ja haluavat tulla mukaan.   Hauska oli nähdä ja haastella mukavia. Puhuimme myös maailmanpolitiikan tilanteesta, joka huolestuttaa kaikkia.

Kuuluin lapsena kultapossukerhoon kuten varmaan moni ikäiseni.  Nyt olen liittynyt Kultaposse-kerhoon eli Helsingin Kaupunginteatterin perustamaan katsojayhteisöön, joka saa teatterilippuja edullisesti sitä vastaan, että kertoo mielipiteensä näytelmästä.  Maanantaina menemme mieheni kanssa katsomaan musikaalia  Miten menestyä vaivatta liike-elämässä.

Parina aamuna olen vääntäytynyt yhdeksältä ylös sängystä (ai ai että oli tokkurainen olo) ilmoittautuakseni kahdelle kurssille.  Eli rientoja on sitten tiedossa aamujoogan ja luovan kirjoittamisen muodossa.  Täytyy nyt varoa haalimasta liikaa aktiviteetteja.  Vähemmän on enemmän. :D

Ulkona sataa kaatamalla vettä.  Tällä viikolla kuulemma tulee sadetta koko kuukauden edestä.  Sade ei ole estänyt miestäni tekemästä päivittäistä pyörälenkkiään, mutta minua ei ole huvittanut pistää nenääni ulos.  Nyt voi hyvällä omallatunnolla syventyä kirjaan.  Tällä hetkellä luettavanani on Essi Kummun Lasteni tarina, joka on taidokkaasti kirjoitettu ja ilmeisen omaelämäkerrallinen.  Kirjastossa odottaa Espinosan kirja Pyydä luokse sun.  Kunhan sade laantuu, käyn hakemassa sen.

Lauantaina ovat luvassa perheemme jokasyksyiset  kualikiärylekekkerit, eli mieheni valmistaa pitkän kaavan mukaan suussasulavia kaalikääryleitä, joita syömään tulevat molemmat poikamme (sieltä kaukaa pääkaupungista). Kermalla ja siirapilla valellut kääryleet ovat sen verran tuhti ruoka, että niitä nautitaan vain kerran vuodessa.  Ja jälkiruuaksi leipäjuustoa (voissa ja kermassa paistettuna) ja lakkoja.  Syntisen hyvää!

Liikkeellä

Nyt olen sitten päässyt liikkeelle eli olen käynyt pari kertaa uimassa, pyöräilemässä ja sauvakävelyllä.  Pitäisi yrittää ajatella, että on ilo  (eikä velvollisuus) päästä liikkumaan.  Näin loppukesästä sitä suunnittelee  innoissaan syksyn varalle vaikka joka päiväksi jotain "harrastusta".  Täytyy nyt kuitenkin varoa, ettei sentään tee itselleen  lukujärjestystä eli aikatauluta tekemisiään liikaa (kun lukujärjestyksistä ja aikatauluista nyt on päässyt vihdoin eroon).

Voisi sitä kotonaankin harrastaa liikuntaa.  Minulla on kuusi Pilates- ja Putkisto-aiheista kirjaa (ja neljä DVD:tä), kuusi joogakirjaa (lempeä jooga, hathajooga, taukojooga, hormoniharmoniajooga jne.), neljä jumppakirjaa, kum-nye-kirja, viisi tiibetiläistä riittiä -kirja, kolme venyttelykirjaa, meditaatio- , mindfulness- ja rentoutus-DVD:itä, kymmenen mielenrauhaa-CD:tä jne.  Lisäksi olen kolmeen paksuun kirjaan liimannut satoja lehdistä leikkaamiani jumppa-yms. ohjeita.  Liikuntakaapistani (!) löytyy seitsemän erilaista jumppanauhaa, erikokoisia painoja ja jumppapalloja, kaksi tasapainolautaa, putkirulla yms.  Eli varustetaso on aikamoinen!  Eikun liikkeelle!

Liikkeellä on tänä kesänä ollut myös ennätysmäärä ampiaisia.  Johtuu kuulemma helteistä sekä siitä, että ne ovat jääneet vaille työtä kuningattaren kuoltua.  Vaikka pelkään ampiaisen pistoa, toimeettomien, yhteisönsä ja elämänsisältönsä  kadottaneiden ampiaisten  epämääräinen harhailu herättää minussa jollain oudolla tavalla sympatiaa ja sääliä.  Ampiaisparat!

Niin ikään liikkeellä on kaikenlaisia suurempiakin juttuja: avustus(?)rekkakolonna kohti Ukrainaa, Naton panssarivaunuja mahdollisesti Viroon, pakotteita ja vastapakotteita ...  Tuntuu hurjalta, mitä tästä oikein seuraa? Vuonna 1962  ollessani 8-vuotias muistan vanhempieni levottomuuden, kun he seurasivat Kuuban kriisin etenemistä.  Tuntuu, että nyt on ilmassa jotain samaa.  Ei voi muuta kuin toivoa, että nykyinenkin kriisitilanne ratkeaisi rauhanomaisesti.

Hidastamisen vaikeudesta

Se, että nyt on aikaa eikä tarvitse kiirehtiä, ei ole vielä oikein iskostunut mieleeni.  Takaraivossa on koko  ajan tunne, että jotain pitäisi tehdä ja suunnitella ja mennä sinne ja tänne.  Saako tässä nyt todellakin vain olla ja nauttia?  Olen aina ollut listaihminen eli rakastanut kaikenlaisten listojen laatimista.  Nytkin listalla on, että pitäisi pestä ikkunat, lukea se ja se kirja , aloittaa kuntoilu  (uusi 27-vaihteinen pyöräkin on juuri hankittu!), elvyttää ranskan kieli jne.

Helle on hellinyt mutta myös hillinnyt tekemisiä.  Kun sydän alkaa liikaa jumputtaa, ei voi muuta kuin hidastaa tahtia.  Yhtenä hidastajana minulla toimii ukkonen.  Median keksimän uuden sanahirviön mukaan taidan olla meteopaatti (=sääherkkä)  eli lähestyvä ukkonen aiheuttaa monenmoisia oireita: pääkipua, huonovointisuutta ja luiden kolotusta.  Eikä silloin voi kuin voipuneena lepäillä.

Ajattelin kuitenkin ottaa tämän ensimmäisen vuoden rennosti (jos vain onnistuu).  Eli tarkoitus on hyväksyä kaikenlainen epämääräinen henkinen ja fyysinen haahuilu.  Ruokaa pitää kuitenkin tehdä, siivota ja pestä pyykkiä, viedä hauvelia ulos ja leikata nurmikko.  Arkiset askareet muodostavat puitteet päivälle.  Ja nyt ne voi  tehdä zeniläisen tyynesti ja tiedostaen (mistä olen aina haaveillut :D).


P.S.  Kannatti tänään hidastella puutarhan kastelun kanssa.  Ukkonen toi mukanaan sateen, joka sopivasti ennätti kastella pihan ennen minua.

Uusia alkuja

Tapasin  maanantaina Helsingissä ystäväni Paulan.  Elokuvateatteri oli sopivan viileä paikka hellettä pakoillessa (samoin kuin Stockan terassi kylmän valkoviinilasillisen parissa).  Leffa oli Uusia alkuja, ja   viihdyttävä  kesäiseen New Yorkiin sijoittuva tarina vei mukanaan.  Musiikkielokuvan kaikki päähenkilöt olivat jollain tavoin musiikin kanssa tekemisissä ja saivat kipeiden vaiheiden jälkeen tilaisuuden panna elämänsä uusiksi ja aloittaa alusta.

Uuden alun saivat myös Harold ja hänen vaimonsa  Rachel Joycen kirjassa Harold Fryn  odottamaton toivioretki.  Eläkkeellä oleva Harold matkaa jalan Englannin halki katsomaan kuolemansairasta entistä työtoveriaan.  Samalla hän tekee matkaa itseensä ja menneisyyteensä.  Kirja  tarjoaa lukijalleen verkkaisen mutta samalla yllätyksellisen ja liikuttavan lukuelämyksen.  Suosittelen!

Uuden alun ovat saaneet myös monet kasvit pihassamme.  Jo hieman ränsistyneet keijunkukat kukoistavat saatuaan uuden, hieman varjoisamman paikan puutarhasta.  Aurinkonauhukset ja kärhöt  (Princess Kate ja Princess Diana) ovat tämän kesän uusia hankintoja ja kukkivat parhaillaan.  Leikattuani viime syksynä villiviinin ihan alas se innostui nyt kiipeilemään monin versoin pitkin säleikköä.

Uusi elämä käynnistyy hitaasti mutta varmasti omalla kohdallanikin.  Se ettei tarvitse tuijotella kelloa on kerrassaan mahtavaa.  Aikaiset aamut olivat minulle erityisen vaikeita, joten omaan tahtiin herääminen on todellista luksusta.  Hellettä voin syyttää vielä siitä, etten ole mitään kunnon liikuntaprojektia käynnistänyt. Sitä paitsi vasen käsivarteni on kipeytynyt kaikesta puuhailusta eli sitä täytyy hieman lepuuttaa.  Mutta hissun kissun eli hitaasti hyvä tulee. :D

Elo oloneuvoksettarena on alkanut

Ensimmäisessä blogissani otin selvää tunteista ja ajatuksista, joita viimeinen vuosi opettajana toi tullessaan.  Blogini auttoi minua luopumaan ja irtautumaan työelämästä.  Tässä järjestyksessä toisessa blogissani kerron ensimmäisestä vuodestani eläkkeellä.

Kesä- ja heinäkuu ovat olleet rentouttavaa ja puuhakasta aikaa.  Kylmä kesäkuu mahdollisti monia "siirtymärituaaleja" eli vanhojen materiaalien ja tavaroiden läpikäymistä ja hävitystä (osa sai tietysti kunnian tulla säilytetyksi "aarre"- ja muistolaatikoihin).   Lasten vanhoja kirjoja kuljetettiin säkkikaupalla sukulaisten ja tuttavien lapsille ja lastenlapsille.  Kymmenet pehmolelut, figuurit, vanhat kirjeet ja kortit yms. saivat kyytiä.  Vanhat kirjeet luettiin tietysti ensin (ja muisteltiin samalla kyynel silmäkulmassa ja hymy huulilla lapsuutta, nuoruutta ja aikuiseksi kasvamista :D).  Rikkinäiset huonekalut on korvattu uusilla ja  seinät saaneet uuden värin (sävyinä kalla, spa ja chablis).  Taulujen paikkaa on vaihdettu noin 20 kertaa.

Piällysmiehenä on toiminut etupäässä nuorempi poikamme, jonka mielestä meidän (mieheni ja minun) oli jo korkea aika päästä vanhasta eroon ja saada uudempaa tilalle.  Aviomies piti kyllä kiinni oikeudestaan seurata Brasilian jalkapallon MM-kisoja, joten  lepoa ja puuhaa oli sitten sopivassa suhteessa.  Ja sukulaisia ja ystäviäkin on ehditty tavata kotikiireistä huolimatta.

Ovat luvanneet koko elokuun jatkuvan helteisenä.  No, mikäs on oloneuvoksettarena helteistä nauttia,  puutarhakeinussa ja mukava kirja kädessä!