Valopilkkuja

Olin eilen Kansallisoopperassa katsomassa Lumikuningatar-balettia.  Tiesin jo etukäteen, että ihastuisin, mutta baletti oli vielä hurmaavampi kuin osasin odottaa.  Lumikuningatar ja Pieni merenneito ovat aina olleet suosikkejani Andersenin saduista, ja nyt tarina  esitettiin lumoavasti  tanssin keinoin Tuomas Kantelisen säveltämän musiikin pohjalta.  Satumainen lavastus, valot ja tanssijoiden asut täydensivät elämyksen.  Alkuperäisestä sadusta poikkeava loppu  yllätti ja jäi lasisirun tavoin  kaihertamaan.  Se kumarsi mielestäni aivan toisen tyylilajin,  kauhun, suuntaan ja jätti lopun avoimeksi.  Mutta ehkä nykyajan kulttuurinkuluttaja tarvitsee tällaisia kicksejä, jottei kyllästyisi.

Lauantaina tapasin Hannen ja Marjiksen, kaksi kouluaikaista ystävääni, Helsingissä Strindbergillä.  Vaaleanpunainen samppanja "virtasi" heidän kuusikymppistensä kunniaksi.  Olemme tunteneet toisemme yli 50 vuotta, joten perspektiiviä riittää.  Lupasin, että he pääsevät dekkariini päähenkilön ystävinä, Helmi- ja Vilma-nimisinä. :D

Marraskuisen harmaita päiviä on piristänyt minulle aivan uusi muusikko, Aino Venna, jonka levyt lainasin kirjastosta.  Hän laulaa sekä englanniksi että ranskaksi ja on sanoittanut ja säveltänyt suurimman osan lauluista itse.  Hänen matala, hieman käheähkö äänensä synnyttää mielleyhtymiä, jotka vievät menneen maailman savuisiin yökerhoihin.  Olen kuunnellut innostuneena myös Irina Björklundin ranskankielistä laulua hänen kahdelta levyltään.  Molemmat ovat jotenkin modernilla tavalla positiivisesti  vanhanaikaisia, minun makuuni.

Dekkarini etenee, pikkuhiljaa, vähin äänin.  Olen paraikaa lukemassa Robert Louis Stevensonin Kirjoittamisen taitoa. Tässä muutama lainaus kirjasta:

"Tyyli on täydellinen vasta kun lause saavuttaa mahdollisimman elegantin ja latautuneen merkityksen ilman, että sitä pakotetaan esiin, tai jos pakotetaan, niin se tehdään siksi, että saavutettaisiin riittävän aistikas ja väkevä ilmaisu."

"Kun suunnitellaan mitä tahansa taideteosta, on aluksi syytä maistella sen aihetta pitkään ja varmistaa, että pitää sen mausta, ettei tule valmistaneeksi nidettä, joka maistuu samalta alusta loppuun asti."

"Sivistystämme palvelevat aina parhaiten sellaiset runot ja romaanit, joiden kautta voimme hengittää ajattelun suurenmoista ilmaa ja joissa kohtaamme hyviä ja hurskaita hahmoja."

"Realistia vaanii alati se vaara, että hän uhraa kokonaisuuden kauneuden ja merkityksen hetkelliselle nokkeluudelle tai sitten kärventää kaikki lukijansa faktojen leimunnalla pyrkiessään saamaan aikaan kokonaisuuden."

Täytyypä yrittää pitää mielessä nämä 1800-luvulta peräisin olevat ohjeet, kun kirjoittaa.

Ihanan harmaata

On ollut jo pitkään tyyntä ja harmaata.  Eli ihan mukavaa marraskuun säätä siis.  Olen päässyt vauhtiin dekkarin kirjoittamisessa.  Ateljeekriitikkona toimii mieheni.  Testaan hänellä, jaksaako tarinaa lukea, onko siinä päättömyyksiä tai epäjohdonmukaisuuksia tai onko juoni liian koukeroinen.  Mies on pääsääntöisesti pitänyt lukemastaan mutta arvelee, että hahmottaa kokonaisuuden paremmin vasta, kun saa lukea koko tarinan.  Niinhän se on.  Vasta noin 30 sivua valmiina, joten vielä ehtii tapahtua.

Kirjoittamiseni ovat mukavasti  katkaisseet  erityyppiset menot (eikös se niin mennyt, että eläkeläisellä on aina kiire :D).  Sunnuntaina olimme Helsingissä poikiemme kanssa, ensin brunssilla Stockan kahdeksannessa, sitten leffassa.  Tennispalatsin salissa 1 katsoimme (ja jännitimme, ainakin minä) leffan nimeltä Interstellar, joka on dystopiatarina.  Alituiset tuulet ja kuivuus tekevät ilman vaikeaksi hengittää, ja  ihmiset kuolevat  hitaasti tukehtumalla. Lisäksi uhkaa ruuan loppuminen, koska vilja homehtuu. On siis etsittävä uusi asuinpaikka joltain muuta planeetalta.  Ja pääosa leffasta tapahtuukin sitten maapallon ulkopuolella, tähtien välissä.  Ajatuksia herättävä elokuva.

Einsteinin rikos Helsingin kaupunginteatterissa oli niin ikään pohtimaan herättelevä.  Santeri Kinnunen pörröpäisenä Einsteinina oli yllättävän taidokas, ja tätä kahden miehen (kulkurin ja Einsteinin) keskustelunäytelmää seurasi kiinnostuneena.  Näytelmän kolmas henkilö, FBI:n agentti, jäi pelkäksi karikatyyriksi, niin kuin tarkoitus varmaan oli.

Musiikkitalossakin on käyty, kahdessa aivan erilaisessa konsertissa.  Ensimmäinen oli UMO:n ja  Sibelius-Akatemian jazz-konsertti, jossa oli kuultavana aivan uudentyyppistä, sävellyskilpailun satona syntynyttä musiikkia, esimerkiksi Sampo Kasurisen Suklaasinfonia, Visa Mertasen Balkan Express, Teemu Takasen Here Waiting For You ja Ville Vannemaan Happy Walk.  Ja Helsingin kaupunginorkesteri puolestaan soitti Anton Brucknerin kuudennen sinfonian, jota ei kuule kovin usein: pateettisen mahtavaa ja korvia hivelevää romantiikan ajan musiikkia.

Musiikkia oli myös kirjoittamiskurssilla viime maanantaina eli kirjoitimme musiikin pohjalta.  Vaikka musiikkinäytteet olivat kaikille samat, sen tuloksena syntyi aivan erilaisia ja toisistaan poikkeavia tekstejä.  Niitä sitten luimme toisillemme ääneen.  Ihanaa.

Olen pohtinut paljon myös kirjoittamista.  Christopher Brokerin mukaan kaikki menestysteokset perustuvat seitsemän perustarinan muunnokseen, jotka ovat

-pahan voittaminen
-köyhyydestä rikkaaksi
-totuuden etsiminen
-matkalle lähtö ja paluu
-komedia
-tragedia
-uudelleensyntyminen

Nämä ovat niin yleisiä teemoja, että varmaan maailman kaikista kirjoista voi ne löytää.

Hesarista puolestaan olen joskus napannut nämä ohjeet:

Jos haluat kirjailijaksi

-lue paljon
-kirjoita paljon
-lueta toisella
-opettele muokkaamaan
-älä kopioi muita
-älä selitä
-satsaa alkuun
-ole kunnianhimoinen
-hanki sanottavaa
-usko itseesi

Ihan hyviä ohjeita.  Tiedä sitten, miten hyvin ne sopivat dekkarin kirjoittamiseen.

Kirjoittaessa ja tuumaustaukojenkin aikana paras virkistyskeino on teen nauttiminen:

"Teen nauttiminen keventää mieltä,
selventää ajatuksia,
vähentää henkistä ja ruumiillista ahdistusta ja
saa aikaan sellaisen mielenrauhan,
että kaikki maalliset huolet voi joksikin aikaa
heittää pois mielestään."

Teekeisari Hui Tsung

Kirjoitan, siis hengitän

Olen kirjoittanut 7-vuotiaasta eli kouluikäisestä.  Ja kymmenvuotiaasta tietoisesti, aluksi joululahjaksi saamaani päiväkirjaan.  12-vuotiaana kirjoitin näytelmiä ystäväpiirilleni.  Esitimme näitä näytelmiä koulun äidinkielen tunneilla (ihana opettajamme Topi Rankinen antoi perjantain iltapäivän äidinkielen tunnit käyttöömme) ja syntymäpäiväkutsuilla.  Kirjallisia tuotoksiani on myös mm. 13-vuotiaana kirjoitettu kirja Helen ei ole enää pikkutyttö (löysin sen kesän suursiivouksessa ja "suuressa hävityksessä" ).  Vaikka paljon hävitinkin, säästin kyllä nämä varhaiset kirjalliset tuotokset.  Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, runoja, kertomuksia ja pieniä näytelmiä.  Ja nyt kun olen eläkkeellä, olen saanut päähäni kirjoittaa jotain hieman pidempää eli olen aloittanut dekkarista.

Kimmoke tähän tuli luovan kirjoittamisen kurssilta, johon olen siis tänä syksynä osallistunut,  Jokaisen piti kirjoittaa kertomus, ja luin omani viime kerralla.  Muutama osallistuja sanoi, että haluaisi tietää, miten se jatkuu.  Nyt olen sitten jatkanut.  Mutta jos ensimmäinen luku sujui helposti ja iloisissa merkeissä, niin nyt olen törmännyt muutamaan töyssyyn ja hidasteeseen. 

Itsekritiikki on iskenyt päälle.  Eli kaikenlaiset Onko tämä nyt ihan hölmö idea? ja Joku on varmaan näin jo kirjoittanut -jutut.  Kauhealta tuntuu ajatella, että olisi jotenkin naiivi.  Mutta ei sitä nyt halua kyyniseltäkään vaikuttaa.  Sitten sitä miettii, että jos ne (lukijat) ei tykkääkään tästä ja antavat murskakritiikkiä.  Toisaalta ideoita vilisee siinä määrin, että illalla (yöllä) on vaikea rauhoittua nukkumaan.  Ja unissakin kirjoittaa.  Alan näyttää jo ihan nääntyneeltä.  Hei, missäs ne leppoisat eläkepäivät olivatkaan?

Mieltäni rauhoittaakseni kaivoin tämän runon esiin :

"Tärkeintä on aina taide.
  Siitä elon polun kaide.
  Siksi olkoon tämä runo
  rikkeetön kuin kanan muno."  (Jukka Parkkinen)


Eli tärkeintä on, että on mukava kirjoittaa, muusta viis.

Julia Cameronin mukaan kirjailijat ovat
-taiteilijoita
-sanojen mestareita
.oman maailmansa haltijoita
-herkuttelijoita
-nautiskelijoita
-tyhjän paperin täyttäjiä
-elämän tarkkailijoita
-uuden maailman luojia
-onnellisia
-luovia


Taidanpa varata itselleni tuosta listasta muutaman eli hyvältä kuulostavat "herkuttelija" ja "tyhjän paperin täyttäjä". :D

Marraskuun pimeyttä

On marraskuu ja pimeää on.  Täytyy ihan listata asioita, jotka tuovat hieman valoa:

- sunnuntaina on isänpäivä  (saa hyvää ruokaa ja kakkua kuohuviinin kera)
- tiedossa on teatteria, konserttia ja lauantailounas Strindbergillä (juhlitaan kahden kouluaikaisen ystävän kuusikymppisiä)
- joulukuussa voi mennä joulumarkkinoille ja -myyjäisiin kiertelemään ja hypistelemään
- kohta voi alkaa siemailla glögiä
- terassilla säleikköön asetellut valot tuikkivat kauniisti


Eilisellä kirjoittajakurssilla vieraana oli siis kirjailija Mooses Mentula, joka on siviiliammatiltaan ala-asteen rehtori.  Hän kertoili rennosti kirjoistaan ja antoi kirjoittamisen suhteen muutaman vinkin:  -Nokkela käänne ei ole pääasia vaan se, että kirjan henkilöt kehittyvät.  Kun keksit luvuille otsikot, hahmotat kirjasi rakenteen.  YouTube on hyvä lähde.  Aiheita voit saada sanomalehtien pikku-uutisista.  Salakuuntele ihmisten puheita esim. huoltoaseman baarissa.  Pidä muistikirja aina mukanasi, jotta voit kirjoittaa siihen kuulemiasi sanontoja ja lausahduksia.

Kirjoittamisoppaitakin on paljon, ja olen varmaan lukenut ne kaikki.  Pidän erityisesti Natalie Goldbergin ja Julia Cameronin kirjoista.

"Aivosolut nauttivat kirjoittamisesta.  Ne nauttivat päästessään nimeämään asioita, ne nauttivat mielleyhtymien ja erottelun prosessista.  Sanojen poimiminen muistuttaa omenien poimimista: tässäpä on herkullinen yksilö. " Julia Cameron  Tyhjän paperin nautinto

"Kirjoittaessaan kuuntelee kesytöntä sisintään.  Sen on sallittava olla olemassa ja se on kestettävä tuhoutumatta.  Kirjoittaminen on suuri matka.  Se on tie, joka antaa vapauden.  Se tekee kaiken sen, vaikka vain istut ilmeettömän ja arkisen näköisenä kirjoituspöydän ääressä, kuljetat kynää paperilla ja näytät tavalliselta, jopa tylsältä. - - On hyvä tutkia sanoja ja tuntea sisimmässään niiden arvokkuus, kuin hengitys ja sydämenlyönnit."  Natalie Goldberg  Avoin mieli