Olin eilen Kansallisoopperassa katsomassa Lumikuningatar-balettia. Tiesin jo etukäteen, että ihastuisin, mutta baletti oli vielä hurmaavampi kuin osasin odottaa. Lumikuningatar ja Pieni merenneito ovat aina olleet suosikkejani Andersenin saduista, ja nyt tarina esitettiin lumoavasti tanssin keinoin Tuomas Kantelisen säveltämän musiikin pohjalta. Satumainen lavastus, valot ja tanssijoiden asut täydensivät elämyksen. Alkuperäisestä sadusta poikkeava loppu yllätti ja jäi lasisirun tavoin kaihertamaan. Se kumarsi mielestäni aivan toisen tyylilajin, kauhun, suuntaan ja jätti lopun avoimeksi. Mutta ehkä nykyajan kulttuurinkuluttaja tarvitsee tällaisia kicksejä, jottei kyllästyisi.
Lauantaina tapasin Hannen ja Marjiksen, kaksi kouluaikaista ystävääni, Helsingissä Strindbergillä. Vaaleanpunainen samppanja "virtasi" heidän kuusikymppistensä kunniaksi. Olemme tunteneet toisemme yli 50 vuotta, joten perspektiiviä riittää. Lupasin, että he pääsevät dekkariini päähenkilön ystävinä, Helmi- ja Vilma-nimisinä. :D
Marraskuisen harmaita päiviä on piristänyt minulle aivan uusi muusikko, Aino Venna, jonka levyt lainasin kirjastosta. Hän laulaa sekä englanniksi että ranskaksi ja on sanoittanut ja säveltänyt suurimman osan lauluista itse. Hänen matala, hieman käheähkö äänensä synnyttää mielleyhtymiä, jotka vievät menneen maailman savuisiin yökerhoihin. Olen kuunnellut innostuneena myös Irina Björklundin ranskankielistä laulua hänen kahdelta levyltään. Molemmat ovat jotenkin modernilla tavalla positiivisesti vanhanaikaisia, minun makuuni.
Dekkarini etenee, pikkuhiljaa, vähin äänin. Olen paraikaa lukemassa Robert Louis Stevensonin Kirjoittamisen taitoa. Tässä muutama lainaus kirjasta:
"Tyyli on täydellinen vasta kun lause saavuttaa mahdollisimman elegantin ja latautuneen merkityksen ilman, että sitä pakotetaan esiin, tai jos pakotetaan, niin se tehdään siksi, että saavutettaisiin riittävän aistikas ja väkevä ilmaisu."
"Kun suunnitellaan mitä tahansa taideteosta, on aluksi syytä maistella sen aihetta pitkään ja varmistaa, että pitää sen mausta, ettei tule valmistaneeksi nidettä, joka maistuu samalta alusta loppuun asti."
"Sivistystämme palvelevat aina parhaiten sellaiset runot ja romaanit, joiden kautta voimme hengittää ajattelun suurenmoista ilmaa ja joissa kohtaamme hyviä ja hurskaita hahmoja."
"Realistia vaanii alati se vaara, että hän uhraa kokonaisuuden kauneuden ja merkityksen hetkelliselle nokkeluudelle tai sitten kärventää kaikki lukijansa faktojen leimunnalla pyrkiessään saamaan aikaan kokonaisuuden."
Täytyypä yrittää pitää mielessä nämä 1800-luvulta peräisin olevat ohjeet, kun kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti