Olen saanut dekkarini valmiiksi! Olen tästä hyvin iloinen, sillä pitemmän tekstin kirjoittaminen oli vaativaa ja pitkäjännitteistä puuhaa, vaikka hauska oli kirjoittaa ja luoda ikioma kuvitteellinen maailma. Kirjoitin sellaisen dekkarin, jollaisen haluaisin itse lukea.
Luin vastikään kirjan nimeltä Tappavat tienoot (Almgren & Jokitalo), joka käsittelee suomalaisten dekkareiden miljöitä. Sain siitä selville, että oma kirjani edustaa ns. pehmodekkaria. Sen etsivä ei ole kovaotteinen rikosetsivä, vaan inhimillinen ja väliin erehtyväinenkin etsivä. Oman dekkarini miljöönä on Helsinki, synnyinkaupunkini, jossa asuin 30 vuotta. Eli luulen tuntevani sen aika hyvin.
Mieheni kanssa olimme teatterissa katsomassa Jari Tervon romaaniin perustuvaa Troikkaa, joka kertoi Mannerheimiin kohdistuneesta salamurhan yrityksestä vuonna 1919. Hyvin oli ajankuva saatu toteutetuksi, ja Carl-Christian Rundman oli vallan mainio Mannerheim.
Leffassakin tuli käydyksi. Ranskassa suureen suosioon noussut Ranskalaista häähumua oli ihan viihdyttävä, vaikka odotin elokuvalta enemmän. Henkilöt olivat tyyppejä, yhden luonteenominaisuuden varaan rakennettuja, mutta ehkä se sitten juuri oli hauskaa. Jotenkin rautalangasta väännetyn oloista silti.
Äitini kutsui meidät syömään, tosin ehtona oli, että toisimme tullessamme pari kiloa vastajauhettua paistijauhelihaa ja minä pyörittelisin siitä lihapullia. No, niin tehtiin, ja herkullista oli.
Ulkona on taas lunta, ja mieheni onkin päässyt tänä talvena ihan mukavasti hiihtelemään. Itselläni hiihtämään lähtö on vielä ajatuksen asteella, mutta ehkä sitten ensi talvena . . . Päässäni muhii jo toinen dekkari, ja sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
perjantai 16. tammikuuta 2015
Kirjoittamisesta ja onnellisuudesta
Dekkarini on loppusuoralla. Vielä kolme lukua, ja sitten se on valmis. Ihana tunne: olen melkein toteuttanut yhden haaveeni eli kirjoittanut kokonaisen kirjan.
Maanantaina käynnistyi jälleen luovan kirjoittamisen kurssi. Sanni antoi kivoja vinkkejä englanninkielisistä luovaa kirjoittamista koskevista nettisivuista. Samalla kurssilaiset saivat kutsun Sannin toisen runokirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidettiin Kynnys ry:n tiloissa Siltasaarenkadulla. Käväisinkin tuossa tilaisuudessa ja bongasin pari julkkista.
Keskiviikkona lounastin mieheni ja poikani kanssa aivan uudessa paikassa eli Kulttuuritehdas Korjaamon ravintolassa Töölönkadulla. Sieltä suunnistimme Ateneumin Sibelius-näyttelyyn. Mieleeni jäivät taulut, joiden aiheiden kerrotaan inspiroineen Sibeliusta : kurjet, joutsenet, metsä, avarat maisemat, Kalevala jne. Hieno näyttely.
Eilen olin mieheni kanssa Lilla Teaternissa katsomassa Lainavaimo-näytelmää. Kyseessä oli kahden näyttelijän, Sampo Sarkolan ja Pekka Strangin dialoginäytelmä, joka oli kepeä ja hauska luonteeltaan. Ja samalla pienoistutkielma valtasuhteista ja manipuloinnista ihmissuhteissa. Taitavia näyttelijöitä molemmat.
Ja sitten onnellisuudesta:
"Täydellinen onni voi kestää vain 30 sekuntia. Ihmisen ajatukset harhailevat siinä määrin, että onnen tilaan tulee helposti säröjä.
Ihmisen psyykkinen järjestelmä ei kestä jatkuvaa äärimmäistä onnellisuuden tunnetta.
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat keskeisiä onnellisuuden lisääjiä.
Onnellisuutta ei voi olla ilman sen vastakohdan tiedostamista.
Onnellisuuteen kuuluu ihmisen tulkintoja, ajattelua ja kokemuksellista toimintaa. "
(Markku Ojanen Onnellisuus)
Ja lopuksi pari oivallista kysymystä (kirjan nimeä ja tekijää en valitettavasti muista):
"Jos elämäsi olisi kirja, minkä niminen se olisi tänään? Miten nimeäisit luvun, jossa olet juuri nyt?"
Maanantaina käynnistyi jälleen luovan kirjoittamisen kurssi. Sanni antoi kivoja vinkkejä englanninkielisistä luovaa kirjoittamista koskevista nettisivuista. Samalla kurssilaiset saivat kutsun Sannin toisen runokirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidettiin Kynnys ry:n tiloissa Siltasaarenkadulla. Käväisinkin tuossa tilaisuudessa ja bongasin pari julkkista.
Keskiviikkona lounastin mieheni ja poikani kanssa aivan uudessa paikassa eli Kulttuuritehdas Korjaamon ravintolassa Töölönkadulla. Sieltä suunnistimme Ateneumin Sibelius-näyttelyyn. Mieleeni jäivät taulut, joiden aiheiden kerrotaan inspiroineen Sibeliusta : kurjet, joutsenet, metsä, avarat maisemat, Kalevala jne. Hieno näyttely.
Eilen olin mieheni kanssa Lilla Teaternissa katsomassa Lainavaimo-näytelmää. Kyseessä oli kahden näyttelijän, Sampo Sarkolan ja Pekka Strangin dialoginäytelmä, joka oli kepeä ja hauska luonteeltaan. Ja samalla pienoistutkielma valtasuhteista ja manipuloinnista ihmissuhteissa. Taitavia näyttelijöitä molemmat.
Ja sitten onnellisuudesta:
"Täydellinen onni voi kestää vain 30 sekuntia. Ihmisen ajatukset harhailevat siinä määrin, että onnen tilaan tulee helposti säröjä.
Ihmisen psyykkinen järjestelmä ei kestä jatkuvaa äärimmäistä onnellisuuden tunnetta.
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat keskeisiä onnellisuuden lisääjiä.
Onnellisuutta ei voi olla ilman sen vastakohdan tiedostamista.
Onnellisuuteen kuuluu ihmisen tulkintoja, ajattelua ja kokemuksellista toimintaa. "
(Markku Ojanen Onnellisuus)
Ja lopuksi pari oivallista kysymystä (kirjan nimeä ja tekijää en valitettavasti muista):
"Jos elämäsi olisi kirja, minkä niminen se olisi tänään? Miten nimeäisit luvun, jossa olet juuri nyt?"
tiistai 6. tammikuuta 2015
Uusi vuosi, uudet kujeet
Ollaankin sitten jo vuodessa 2015. Lunta on maassa ja pakkasta noin 15 astetta. Puut ja pensaat kimaltelevat auringonpaisteessa. On loppiainen, joten joulun juhlallisuudet ovat ohi.
Paula-ystäväisen kanssa tavattiin traditionaalisesti vuoden alussa Helsingissä. Paulalla alkaa töissä (koulussa) viimeinen lukukausi eli pian on hänkin oloneuvoksetar. Kävimme lounaalla uudessa paikassa eli Prestossa, joka sijaitsee Eteläesplanadilla. Ravintola sijaitsi kahdessa tasossa, joista ylemmässä ruokailtiin viiston ja korkean kattoikkunan alla. Kivan näköistä.
Perinteeseen kuului käydä myös leffassa, joka tällä kertaa oli Dome Karukosken ohjaama Mielensäpahoittaja. Olen lukenut Tuomas Kyrön kirjan, joka sisälsi näitä koko Suomen rakastamia narinoita muutoksista (humoristista muutosvastarintaa siis). Ja nyt noista monologeista oli muokattu elokuva, joka kyllä oli säilyttänyt kirjan hengen. Elokuvayleisön keski-ikä oli kuudenkympin paremmalla puolen eli kyse oli sukupolvesta, joka on kokenut "suuren muuton" maalta kaupunkiin. Pidin elokuvasta, joka oli komediallisista painotuksistaan huolimatta surumielinen ja nostalginen. Ja tietysti niin suomalainen.
Olen lukemassa Matti Paloheimon kirjaa Nainen Palatinuksella, joka sisältää 17 novellia. Matti Paloheimo oli lukuvuonna 1971-1972 opettajana Lauttasaaren Yhteiskoulussa. Hän opetti luokallemme (olin lukiossa) uskontoa ja toimi myös luokkani luokanvalvojana. Tykkäsimme hänestä kovasti. Hän oli silloin aika nuori, vain 24-vuotias, ja joku koulumme opettajista pelotteli hänet opettajan ammatilla niin onnistuneesti, että tuo vuosi taisi jäädä viimeiseksi opettajana. Sittemmin hän on toiminut monissa ammateissa ja myös lukuisia teoksia julkaisseena kirjailijana. Mainitsemani kirja on hänen viimeisimpänsä.
Pidän kovasti kirjasta, monestakin syystä. Ensinnäkin siitä, että sen henkilöt ovat meitä seniorikansalaisia, 60-70-vuotiaita. Ja paitsi että ovat vireitä ja pohdiskelevia myös hyväksyvät ikänsä. He matkustavat, käyvät kulttuuririennoissa, ovat luovia. Tapaavat menneisyytensä ihastuksia. Joutuvat tekemään valintoja, yhä vieläkin. Ja osa sairastuu ja käy lähellä kuolemaa. Toiseksi miellyttää kirjan tyyli. Selkeää, täsmällistä, sujuvaa, mietiskelevää. Ja kolmanneksi tietysti tämä itselleni ajankohtainen "kolmannen elämän" uskottava, realistinen mutta samalla kaunis kuvaus. Eli samassa veneessä ollaan. En muistaakseni ole lukenut vastaavaa kirjaa, joten sillä saralla uusi ja kiinnostava aluevaltaus.
Oma dekkarini etenee hitaasti mutta varmasti, sana sanalta, lause lauseelta, kappale kappaleelta, luku luvulta. Haen erilaisista kirjoitusoppaista varmuutta. Yksi hyvä on Miten rikoskirjani ovat syntyneet - suomalaiset dekkaristit kertovat. Näin esimerkiksi Staffan Bruun:
"Dekkarin kirjoittamisen hyviä puolia on se, että ensimmäisen kappaleen jälkeen olet kiikissä. Tarina on kirjoitettava loppuun, tapahtumat selvitettävä ja syyllisen saatava rangaistuksensa. Kun aloitteleva kirjailija tämän tajuaa, rikoskirjallisuuden valitseminen omaksi lajikseen on helppoa. Sillä dekkarikirjailija kuuluu niihin peruspilareihin, joihin järjestäytynyt yhteiskunta nojaa, tietenkin hallituksen, eduskunnan, poliisin, oikeuslaitoksen, lautakuntien, ravintolavahtimestareiden ja iltapäivälehtien ohella. - -
Dekkaria ei voi ohittaa - - helposti, dekkarikirjailija ei voi välttää vastuutaan. Sinä päivänä, jolloin oikean ja väärän rajat hämärtyvät, rajat sinun ja minun, elämän ja kuoleman välillä muuttuvat epämääräisiksi, on ihmiskunta astunut barbarian maailmaan, missä vallitsee rajaton egoismi ja vahvemman oikeus. Varjeltakoon meitä sellaiselta maailmalta."
Paula-ystäväisen kanssa tavattiin traditionaalisesti vuoden alussa Helsingissä. Paulalla alkaa töissä (koulussa) viimeinen lukukausi eli pian on hänkin oloneuvoksetar. Kävimme lounaalla uudessa paikassa eli Prestossa, joka sijaitsee Eteläesplanadilla. Ravintola sijaitsi kahdessa tasossa, joista ylemmässä ruokailtiin viiston ja korkean kattoikkunan alla. Kivan näköistä.
Perinteeseen kuului käydä myös leffassa, joka tällä kertaa oli Dome Karukosken ohjaama Mielensäpahoittaja. Olen lukenut Tuomas Kyrön kirjan, joka sisälsi näitä koko Suomen rakastamia narinoita muutoksista (humoristista muutosvastarintaa siis). Ja nyt noista monologeista oli muokattu elokuva, joka kyllä oli säilyttänyt kirjan hengen. Elokuvayleisön keski-ikä oli kuudenkympin paremmalla puolen eli kyse oli sukupolvesta, joka on kokenut "suuren muuton" maalta kaupunkiin. Pidin elokuvasta, joka oli komediallisista painotuksistaan huolimatta surumielinen ja nostalginen. Ja tietysti niin suomalainen.
Olen lukemassa Matti Paloheimon kirjaa Nainen Palatinuksella, joka sisältää 17 novellia. Matti Paloheimo oli lukuvuonna 1971-1972 opettajana Lauttasaaren Yhteiskoulussa. Hän opetti luokallemme (olin lukiossa) uskontoa ja toimi myös luokkani luokanvalvojana. Tykkäsimme hänestä kovasti. Hän oli silloin aika nuori, vain 24-vuotias, ja joku koulumme opettajista pelotteli hänet opettajan ammatilla niin onnistuneesti, että tuo vuosi taisi jäädä viimeiseksi opettajana. Sittemmin hän on toiminut monissa ammateissa ja myös lukuisia teoksia julkaisseena kirjailijana. Mainitsemani kirja on hänen viimeisimpänsä.
Pidän kovasti kirjasta, monestakin syystä. Ensinnäkin siitä, että sen henkilöt ovat meitä seniorikansalaisia, 60-70-vuotiaita. Ja paitsi että ovat vireitä ja pohdiskelevia myös hyväksyvät ikänsä. He matkustavat, käyvät kulttuuririennoissa, ovat luovia. Tapaavat menneisyytensä ihastuksia. Joutuvat tekemään valintoja, yhä vieläkin. Ja osa sairastuu ja käy lähellä kuolemaa. Toiseksi miellyttää kirjan tyyli. Selkeää, täsmällistä, sujuvaa, mietiskelevää. Ja kolmanneksi tietysti tämä itselleni ajankohtainen "kolmannen elämän" uskottava, realistinen mutta samalla kaunis kuvaus. Eli samassa veneessä ollaan. En muistaakseni ole lukenut vastaavaa kirjaa, joten sillä saralla uusi ja kiinnostava aluevaltaus.
Oma dekkarini etenee hitaasti mutta varmasti, sana sanalta, lause lauseelta, kappale kappaleelta, luku luvulta. Haen erilaisista kirjoitusoppaista varmuutta. Yksi hyvä on Miten rikoskirjani ovat syntyneet - suomalaiset dekkaristit kertovat. Näin esimerkiksi Staffan Bruun:
"Dekkarin kirjoittamisen hyviä puolia on se, että ensimmäisen kappaleen jälkeen olet kiikissä. Tarina on kirjoitettava loppuun, tapahtumat selvitettävä ja syyllisen saatava rangaistuksensa. Kun aloitteleva kirjailija tämän tajuaa, rikoskirjallisuuden valitseminen omaksi lajikseen on helppoa. Sillä dekkarikirjailija kuuluu niihin peruspilareihin, joihin järjestäytynyt yhteiskunta nojaa, tietenkin hallituksen, eduskunnan, poliisin, oikeuslaitoksen, lautakuntien, ravintolavahtimestareiden ja iltapäivälehtien ohella. - -
Dekkaria ei voi ohittaa - - helposti, dekkarikirjailija ei voi välttää vastuutaan. Sinä päivänä, jolloin oikean ja väärän rajat hämärtyvät, rajat sinun ja minun, elämän ja kuoleman välillä muuttuvat epämääräisiksi, on ihmiskunta astunut barbarian maailmaan, missä vallitsee rajaton egoismi ja vahvemman oikeus. Varjeltakoon meitä sellaiselta maailmalta."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)