Perjantai-iltana olimme koko perhe sukulaistytön uuden taidenäyttelyn avajaisissa. Eli Galleria Amassa tutustumassa Kaisaleena Halisen veistoksiin ja installaatioihin. On ihmeellistä, miten taiteilijat saavat aina uusia ideoita ja luovat näin ennen näkemätöntä taidetta. Sattuma ja intuitio ohjaavat Kaisaleenan omien sanojen mukaan hänen työskentelyään eikä hän halua sanallisesti määritellä taiteensa teemoja, vaan antaa katsojalle mahdollisuuden tulkita itse.
Nyt Kaisaleena oli käyttänyt useimpien teostensa materiaalina kampaamoista keräämiään hiuksia. Monet teoksista olivat konkreettisesti hiuksia nostattavia eli liikkuivat mielestäni väkivallan ja kuoleman aihepiireissä. Liput, joissa riippui hiuksia, toivat mieleeni päänahat ja joitain karmeita historian tapahtumia. Taiteilijan tehtävä onkin provosoida ja herättää ajatuksia. Myös ikivanha memento mori -muistutus nousi mieleen.
Lauantaina olimme Chaos and Beauty -taidenäyttelyssä Taidehallissa, jossa oli myös esillä tilataideteoksia. Tekijöinä olivat kuvataiteilijat Helena Hietanen ja Jaakko Nieminen. Valojen, varjojen ja valokuidun eli teknopitsin avulla luodut teokset kuvasivat kauniisti melankoliaa, luopumista ja toivoa.
Elämän ja taiteen rumuus ja kauneus olivat aiheina myös Aku Ojalan romaanissa Antelias kaupunki. Kirja muistutti erittäin paljon Sami Majalan Riivaajaa; kirjat ovat kuin epäidenttiset kaksoset. Aiheena on nuoren miehen renttumainen taiteilijaelämä ja vimmainen halu kirjoittaa jotain itseään suurempaa. Miljöönä on Helsinki. Ja jälleen kerran pidin kirjasta. Salingerin Sieppari ruispellossa on yksi lempikirjoistani, ja sekä Ojalan että Majalan kertojanäänessä on jotain samaa kuin siinä. Eli ideana on, että kiihkeästi etsitään itseä ja omaa ääntä, tyyliä ja sanottavaa ja pysytään itselle rehellisenä, vaikka siten ulkopuoliseksi ja eksistentialistista ahdistusta potevaksi tarkkailijaksi joutuen. Jotenkin näin.
Jossain vaiheessa päähenkilö päätyy luomistuskissaan vertaamaan kirjailijan työtä luontoon:
"Luonto ja sen kappaleet, puskat ja puut ja pensaat ja kukat, ne ovat taiteilijoita, ne heräävät blokistaan keväällä, kokemuksia ja kärsimystä ladanneina, tuottavat sen yhden suuren teoksen, marjasadon, kauniin kukan, valtavan määrän siitepölyä, niiden huikean ponnistuksen ja sitten ne taas hiipuvat, jotkut ovat yhden hitin ihmeitä, kuolevat pois, vain juuret jäävät kuin kirjallinen virtaus, ismi odottamaan multaan uusia taimia, toiset kestävät iät ja ajat, tuottavat vain, loputtomasti, kauhtuvat ja taivaanriepomina runneltuvat tuulessa ja sateessa, piestyt polot. Silti ne tuottivat aina vain."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti