Ulkona on ihanan talvista: taivas on pehmeän harmaa ja suuria lumihiutaleita putoaa hiljalleen maahan. Kävin äsken kirjastossa, josta sain parikymmentä mielenkiintoista kirjaa, niin kirjauutuuksia kuin vanhempia kirjoja. Törmäsin pariin tuttuunkin eli ex-oppilaaseen ja ex-kollegaan, kiva oli vaihtaa kuulumisia. Ex-kollega (toisesta koulusta) oli niin ikään jäänyt elokuussa eläkkeelle ja kertoi poteneensa syksyllä pientä kriisiä; oli kokenut itsensä tarpeettomaksi ja toisen luokan kansalaiseksi. Mutta oli jo päässyt siitä yli. Meitä on moneen lähtöön. Itse en ole kokenut minkäänlaista huonommuuden tai tarpeettomuuden tunnetta. Päin vastoin: koen, että eläkkeellä olo on luksusta, olotila vailla vertaa.
Viime torstai-iltana olimme mieheni kanssa katsomassa Kaupunginteatterin näytelmää Flirttikurssi 55+. Se muistutti hieman Vielä ehtii -näytelmää, mutta oli tummempi sävyltään. Pidin kovasti tästäkin näytelmästä, jonka sekä esittäjät että päähenkilöt olivat meitä seniorikansalaisia.
Eppu Nuotion kirjauutuus Mutta minä rakastan sinua oli myös mieleeni. Se on viehättävä rakkaustarina päälle viisikymppisestä historianopettaja Karinista ja samanikäisestä insinööristä, Laurista. Turkuun sijoitettu tarina oli elävästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, ja lukija joutui jännäämään, erottaako elämä rakastavaiset toisistaan: "Onni pysyy harvoin naarmuttomana. Sitä on vaikea varjella maailmalta, elämän sotkuisuudelta ja ihmisessä piileskelevältä pimeydeltä."
Viime viikolla oli myös luovan kirjoittamisen kurssi. Annoin dekkarini Sannin luettavaksi, saa nähdä, mitä on mieltä. Luin juuri äskettäin Katariina Sourin Valkea varjo -nimisen dekkarin, joka käsitteli osittain samoja aiheita kuin omani. Hassua. Mutta tykästyin kyllä Sourin jännäriin.
"Kun kuljet lumista maata ja tulet talon varjoon, se mitä koet, on enemmän kuin taidetta."
"Mikä tahansa paikka voi olla runollinen. Kun siitä antaa tulla sellaisen."
Lauri Rikala Lopullinen kukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti